Aurinkoisena sunnuntai aamupäivänä pakkasin tyttären ja Daran autoon ja hurautimme jäähallille kansainväliseen koiranäyttelyyn. Olin pakannut repun täyteen viihdykettä, vesipullon, tuolin ja vaikka mitä hilavitkutinta jotta sekä tytär että koira viihtyisivät päivän. Niin ja asennoiduin valmiiksi siihen järkyttävään ahtauteen. Parkkipaikalle saavuttuamme järjestelyt oli hoidettu erinomaisen hyvin, homma toimi ja auto oli parkissa alta aikayksikön. Kasvattaja laittoi samaan aikaan viestin, kun sammutin auton moottorin, että meille on varattu loistava paikka kehän laidalta. Mitä palvelua!! Tytär ja koira ulos autosta ja kävelimme kohti sisäänkäyntiä. Sen verran olen tässä oppinut, että rekisteriote ja koiran numerolappu kannattaa ottaa esille hyvissä ajoin. Ne kun yleensä tulee pakattua ensimmäisenä reppuun ja ovat siis aina alimmaisena. Noh, rokotuksia tarkastaessa täti kysyi, että onko meillä se yksi osa tallella (hän tarkoitti siis sitä numerolapun toista osaa), millä saisimme luettelon. Juu, onhan se. Alimmaisena repussa. Hetki myöhemmin jatkoimme hymyssä suin matkaa halliin osallistujaluettelo kourassa.
Kasvattaja oli toden totta saanut meille loistavan paikan ja olihan velipoikakin tullut jo paikalle. Pakollisten halien ja painien jälkeen rauhoituimme hetken ja rupesimme levittelemään omia tavaroita leiriin, niin siis koirat halivat ja painivat ei me ihmiset. Aika kului kuin siivellä, Unkarilainen tuomari pysyi aikataulussa. Tai ainakin melkein. Eikä hetkeäkään, kun olimme jo kehässä juoksemassa ympyrää. Luokassamme oli kolme narttua. Tällä kertaa Dara seisoi todella hienosti tuomarin arvostellessa. Neiti ei hievahtanutkaan, tai, no nosti vähän päätään, kun kesken arvostelun tuli kuulutus. Koira liikkui mielestäni myös tosi mukavasti, jos paria laukka-askelta ei oteta huomioon. Saksaa mongertava tuomari oli kylläkin erimieltä kanssani, tuloksena EH. Arvostelun perusteella neidillä on hieman urosmainen pää (anteeksi kuinka??) ja tyydyttävät liikkeet (ja pah -itsellään on..). Ei ollut mitenkään menestyksellinen päivä siis, mutta muuten oli kyllä mukavaa ja kokemuksena hyvä. Eikä ollut edes ahdasta, vaikka olin asennoitunut siihen. Aika kului niin nopeasti ettei tytärkään pitkästynyt.
Vaikka emme saaneetkaan eri:ä olin todella ylpeä koirastani, se osasi käyttäytyä hienosti. Näinhän se näyttelyissä menee, yksi tuomari tykkää yhden sortin koirista ja toinen toisista. Ja hyvä näin. Vastedeskin treenaamme seisomista ja odotamme innolla (taas) seuraavaa näyttelyä. Siellä saattaakin muutes olla kanssasisaria sen verran enemmän, joten tavoitteemme on EH ja mukava päivä samanhenkisten kanssa. Katsotaan kuinka meidän käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti