Let’s go Vantaan näyttely

Lauantaina oli vuorossa Vantaan näyttely, jonne matkasimme Santeri veljen kanssa. Vantaalle ajellessani ajattelin, että jaahas, nyt taidamme kastua ja kunnolla, pilvet näyttivät nimittäin vähän uhkaavilta. Saatuani leirin pystyyn alkoikin satamaan, mutta onneksi sade loppui ennen kuin edes kunnolla alkoi, joten pysyimme kuivina. Sateenvarjo nimittäin unohtui kotiin.. Tuomari oli hieman myöhässä, mutta aika meni nopeasti jutellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Kehässä Dara seisoi ja liikkui mukavasti ja innokkaasti, tuomari Sara Nordin tykkäsi neidistä kovasti ja saimmekin ERI1 ja SA. Ensimmäinen SA !!! Kun parasnarttu kilpailu alkoi, silloin kävi jo vähän jännittämään, emmehän olleet ikinä päässeet virallisissa kisoissa näin pitkälle. Päätin pyyhkiä jännityksen pois mielestä ja keskittyä vain siihen, että koira seisoo yhtä nätisti ja juoksee innokkaasti aivan kuten hetkeä aikaisemmin. Luokassa oli neljä narttua, lopulta sijoituimme neljänneksi ja kotiinviemiseksi saimme vara-SERTin sekä hyvän arvostelun. Ihaka ensimmäinen vaaleansininen ruusuke antoi lisäpotkua tuleviin näyttelyihin ja uskoa siihen, että kyllä se oikea SERTi vielä tulla tupsahtaa, kunhan neiti on valmis.


Sievistely ja siveellinen käyttäytyminen näyttelyissä on rankkaa reippaalle walesilaiselle nuorukaiselle, jo matkalla neiti veteli sikeitä ja sama homma jatkui myös kotona. Illalla kävimme kuitenkin vielä verkkaisella lenkillä ja jatkoimme ansaittuja unia.

Kesä tuli ja meni

Päivitykset ovat jääneet nyt tyystin tekemättä, mutta josko tässä tulisi nyt lyhennetty versio, miten Daran kesä meni. Kesäkuun alussa matkasimme Karkkuun, sprinkkujen erikoisnäyttelyyn mukanani Daran velipoika Santeri. Karkkussa tapasimme Molly siskon, sekä Kerttu mamman ja Mikki papparaisen. Varahoitotäti Kukkakin oli lähtenyt turistimatkalle mukaan. Sutinaa ja vilskettä riitti kolmen ihmisen ja kuuden punavalkoisen ilopillerin kanssa. Olipa kiva tavata samanhenkisiä ihmisiä ja ”sukulaiskoiria”. Päivä oli mukava ja mieleenpainuva. Kotiin matkasimme sininen nauha taskussa eli EH ja tähän olimme tyytyväisiä, koska englantilaiset tuomarit eivät jaelleet ihan joka koiralle ERIä.

Myöhemmin kesäkuussa käväsimme Riihimäellä näyttelyssä, Dara sai ERI1, mutta jäi vaille SA:ta eli emme päässeet jaktokilpailuihin. Vaikka olimmekin koiran kanssa kaksin liikenteessä, päivä oli mukava ja kokemuksena hyvä. Tuomari antoi hyviä neuvoja, mikä on minunlaiselle amatöörille arvokas asia.

Heinäkuun alussa matkasimme kasvattajan kanssa peräti Tuusulaan asti viettämään helteisen kuumaa kesäpäivää. Tuomari Leila Kärkäs käyttää arvostellessaan kaikkia värejä eli odotuksemme eivät olleet kovinkaan korkealla. Arvostelussa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta kesken kehityksen oleva koiraneiti sai EH:n. Myös tähän olimme tyytyväisiä.

Heinäkuu lomailtiin ja uitiin. Ja uitiin ja uitiin ja uitiin ja noudettiin riistapukkia ja uitiin. Muutaman kerran harjoittelimme myös nenän käyttö ja Dara pääsi seuraamaan sorsan siivellä tehtyä laahausjälkeä. Ja hienostihan neiti siiven löysi! Tokoilusta pidettiin kesälomaa, ihan satunnaisesti teimme joitain harjoituksia mielen virkistykseksi ja uimisen/noutamisen vastapainoksi. Uiminen olikin sitten hauskaa neidin mielestä, kun vesi lämpeni tarpeeksi ja Dara huomasi, että hän pysyykin pinnalla. Ei sitä meinannut mikään pitää poissa järvestä. On ihan pakko kertoa yksi hauska tarina, mitä tapahtui eräänä päivänä mökillä. Puhalsimme nimittäin uimapatjan ja kokeilimme sitä kukin vuorollaan. Koira ei osoittanut kummempaa kiinnostusta moista kelluttajaa kohtaan, ennen kuin oli minun vuoroni loikoilla patjalla. Yhtä-äkkiä se lähti uimaan kohti kuin viimeistä päivää, saavutettuaan patjan ja minut se sai jollain kumman tavalla tiputettua minut järveen ja kiipesi itse patjalle. Siinä se mokoma rontti köllötteli ihan tyytyväisenä ja odotti, että arvon neiti hinataan rantaan. Eihän siinä muu auttanut, kuin polskutella itse koiran lekotellessa patjalla. Onneksi koira piti kyntensä sisällä eikä saanut patjaa puhki. Sen koommin ei patjaa veteen laskettu, ainakaan, jos koira oli mukana uimassa.

Elokuussa jatkui taasen missikiertue, silloin matkasimme Daran, Santeri veljen ja kasvattajan kanssa Heinolaan. Vaikkakin sää suosi taas vaihteeksi meitä, ei ollut onneksi enää niin paahtavan kuuma kuin heinäkuussa. Mukavaa oli ja tuloksena ERI2.

Elokuussa jatkui taas toko ryhmämme, nyt treeneissä seuranamme on kolme muuta koirakkoa. Paikallamakuuta, liikkeestä maahanmenoa, liikkeestä seisomaan jäämistä, tokohyppyä ja seuramista käännöksillä olemme hioneet. Neidillä on ollut virtaa ja innostusta kesätauon jälkeen niin, että varsinkin nuo rauhallisemmat harjoitukset ovat tuottaneet vaikeuksia. Olen kyllä iloinen siitä, että koiralla intoa riittää. Ja aikaahan meillä on, en halua kyllästyttää koiraa vaan tarkoitus on pitää intoa yllä ja tehdä harjoituksia kotona vaihtelevasti ja välillä hassutellaan, jottei oppiminen käy liian kuivaksi.

Aptus show Helsinki 22.5.2011

Aurinkoisena sunnuntai aamupäivänä pakkasin tyttären ja Daran autoon ja hurautimme jäähallille kansainväliseen koiranäyttelyyn. Olin pakannut repun täyteen viihdykettä, vesipullon, tuolin ja vaikka mitä hilavitkutinta jotta sekä tytär että koira viihtyisivät päivän. Niin ja asennoiduin valmiiksi siihen järkyttävään ahtauteen. Parkkipaikalle saavuttuamme järjestelyt oli hoidettu erinomaisen hyvin, homma toimi ja auto oli parkissa alta aikayksikön. Kasvattaja laittoi samaan aikaan viestin, kun sammutin auton moottorin, että meille on varattu loistava paikka kehän laidalta. Mitä palvelua!! Tytär ja koira ulos autosta ja kävelimme kohti sisäänkäyntiä. Sen verran olen tässä oppinut, että rekisteriote ja koiran numerolappu kannattaa ottaa esille hyvissä ajoin. Ne kun yleensä tulee pakattua ensimmäisenä reppuun ja ovat siis aina alimmaisena. Noh, rokotuksia tarkastaessa täti kysyi, että onko meillä se yksi osa tallella (hän tarkoitti siis sitä numerolapun toista osaa), millä saisimme luettelon. Juu, onhan se. Alimmaisena repussa. Hetki myöhemmin jatkoimme hymyssä suin matkaa halliin osallistujaluettelo kourassa.

Kasvattaja oli toden totta saanut meille loistavan paikan ja olihan velipoikakin tullut jo paikalle. Pakollisten halien ja painien jälkeen rauhoituimme hetken ja rupesimme levittelemään omia tavaroita leiriin, niin siis koirat halivat ja painivat ei me ihmiset. Aika kului kuin siivellä, Unkarilainen tuomari pysyi aikataulussa. Tai ainakin melkein. Eikä hetkeäkään, kun olimme jo kehässä juoksemassa ympyrää. Luokassamme oli kolme narttua. Tällä kertaa Dara seisoi todella hienosti tuomarin arvostellessa. Neiti ei hievahtanutkaan, tai, no nosti vähän päätään, kun kesken arvostelun tuli kuulutus. Koira liikkui mielestäni myös tosi mukavasti, jos paria laukka-askelta ei oteta huomioon. Saksaa mongertava tuomari oli kylläkin erimieltä kanssani, tuloksena EH. Arvostelun perusteella neidillä on hieman urosmainen pää (anteeksi kuinka??) ja tyydyttävät liikkeet (ja pah -itsellään on..). Ei ollut mitenkään menestyksellinen päivä siis, mutta muuten oli kyllä mukavaa ja kokemuksena hyvä. Eikä ollut edes ahdasta, vaikka olin asennoitunut siihen. Aika kului niin nopeasti ettei tytärkään pitkästynyt.

Vaikka emme saaneetkaan eri:ä olin todella ylpeä koirastani, se osasi käyttäytyä hienosti. Näinhän se näyttelyissä menee, yksi tuomari tykkää yhden sortin koirista ja toinen toisista. Ja hyvä näin. Vastedeskin treenaamme seisomista ja odotamme innolla (taas) seuraavaa näyttelyä. Siellä saattaakin muutes olla kanssasisaria sen verran enemmän, joten tavoitteemme on EH ja mukava päivä samanhenkisten kanssa. Katsotaan kuinka meidän käy.

Toukokuun kuulumisia ja tokoilua

Toukokuussa meillä oli pentuetreffit Vuosaaressa jonne pääsi tulemaan neljä viidestä sisaresta. Kylläpä siellä riitti punavalkoista vipinää, kun sisarukset pistivät parastaan. Ensin teimme näyttelytreeniä yhdessä, mikä oli ainakin meille tervetullutta harjoittelua. Dara ei taaskaan olisi jaksanut keskittyä yhtään seisomiseen, vaan olisi temmeltänyt sisarusten kanssa. Eli jos olisimme olleet oikeassa kehässä, olisi meillä ollut taas kotiin viemisinä vain muistot näyttelypäivästä. On se kumma, kotona seistä törötetään vaikka kuinka nätisti, mutta annas olla, kun on kavereita ympärillä niin ei. No, neitihän ei ole vielä vuottakaan eihän siltä tietysti voi vielä vaatia priima käytöstä. Mutta kohta pitää vaatia ja kohta pitää neidin pystyä keskittymään kokonaista viisi minuuttia. Loppuajasta seisominen onneksi sujui hieman paremmin.


Paikalla otettiin myös verinäytteitä Hannes Lohen geenitutkimukseen. En edes epäillyt, antaisinko ottaa näytteen koirastani. Koirani oli kyllä asiasta selvästi erimieltä ja näyte jäi ottamatta. Onneksi sentään kolmesta muusta sisaresta saatiin näyte. Että osasi otus pistää hanttiin! Odotan kauhun sekaisin tuntein tulevia lonkka- ja silmätutkimuksia.. Kiitos kasvattajalle järjestelyistä ja mukavasta ohjelmasta.

Toukokuussa treenaamme näyttelyseisomisen lisäksi myös aktiivisesti tokoa. Dara on edistynyt huimasti, perusasento on parantunut silminnähtävästi ja minä olen oppinut ohjaamaan koiraani paremmin. Mutta käteni vispaa silti ihan liikaa ja kun Dara on herkkä kädelle, niin välillä harjoitukset epäonnistuvat minun takia eli ohjaajan taidoissa on enemmän petrattavaa kuin koiran. Viimeksi juttelin toko ohjaajamme kanssa alokasluokan kilpailuista ja totesin, että meillä on huuuurjan pitkä matka ensimmäisiin kilpailuihin, jos nyt ikinä kilpailemaan ryhtyisimme. Ehkä jossain vaiheessa käymme testaamassa taitojamme möllitokossa, mutta ei todellakaan tämän kesän aikana, jos ensi kesänä aikaisintaan tai seuraavana. Mennään pienin askelin eteenpäin niin ei tarvitse tulla jossain vaiheessa niin paljon taaksepäin, aikaa meillä kyllä on. Mutta nyt on alkanut tulemaan mukavaa vaihtelua treeneihin ja teemme innolla harjoituksia kotona.

Jäiden lähtöä odottelimme myös jännityksellä ja lähtihän ne. Koira ei lähtenyt kylläkään uimaan. Ei edes, vaikka kuinka houkuttelin keppien ja käpyjen avulla. Ei auttanut kuin kääriä housunlahkeet niin ylös, kuin ne sai ja mennä itse kahlaamaan suhteellisen raikkaaseen veteen, silloin kyllä koira tuli perässäni ja halusi lähinnä syliin! Positiivista, että Dara tuli kuitenkin veteen ja noutaa kepin vedestä –kunhan vain tassut yltävät pohjaan. Tähän tarvitsemme siis pientä rohkeutta ja vetoapua, niin eiköhän Dara pian oivalla uimisen ihanuuden ja sen jälkeisen sallitun uintihepulin.

Lahden KV näyttely pääsiäisenä

Harjoittelemme näyttelykäyttäytymistä oikein urakalla nyt keväällä, niinpä pitkänäperjantainakin lähdimme Daran kanssa mökiltä ajelemaan kohti Lahtea. Suhteellisen lyhyt matka meni mukavasti siitäkin huolimatta, että koira vinkui omituisesti takapenkillä auton matkatessa mökkitiellä. Se ei selvästikään ymmärtänyt miksi muut jäivät mökille ja me lähdettiin kaksin kesken kaiken hauskuuden pois. No, ulina loppui lyhyeen ja muuttui walesimaiseen tapaan riemuksi, kun saavuimme näyttelypaikalle. Siellä nimittäin kavereita riitti, ahtaanpaikan kammo tosin meinasi iskeä heti sisällä hallissa. Enpä ole aikoihin nähnyt niin täyteen sullottua hallia. Onneksi katto oli korkea, muuten olisi happi loppunut alta aikayksikön. Kun leiri oli vihdoin pystyssä ja kimpsut ja kampsut sivussa, oli aikaa odotella omaa vuoroa. Kuinka sattuikaan, tuomari oli yli tunnin myöhässä eli odotteluahan riitti. Aika meni kuitenkin mukavasti tuttujen kanssa rupatellessa.

Vihdoinkin tuli meidän vuoro astella kehään. Tällä kertaa narttuja oli luokassamme peräti viisi ja me olimme siinä keskellä. Tämä oli todella outo tilanne, kun koiria oli nyt sekä edessä että takana ja se vaikutti meidän neidin keskittymiskykyyn. Seisominen ei onnistunut sitten alkuunkaan, kun piti hyöriä ja pyöriä. Kiva kiva! No, liikkuminen sitten onnistui sitäkin paremmin (onneksi), mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Tuomarin arvostellessa Dara oli totuttuun tapaan kiltisti ja antoi laskea hampaat ja tunnustella. Seisominen onnistui inan paremmin, kuin ryhmässä. Saimme laatuarvosanan ERI, niin kuin neljä muuta kanssa sisarta. Kilpailuluokassa rivissä seisominen onnistui vieläkin huonommin kuin laatuluokassa, joten meille tarjottiin ensimmäisenä ansaitusti lämmintä kättä. Tämä oli ensimmäinen iso näyttelymme, siitä jäi hyvä mieli ja ennen kaikkea hyvä kokemus huonosta tuloksesta huolimatta. Arvostelu oli kyllä hyvä, eli koirassa ei sinänsä ole mitään vikaa joka estäisi kilpailukuokissa pärjäämisen, kunhan vain opimme käyttäytymään kehässä.

Näyttelypäivä oli rankka, mutta mukava. Siinä iltapäivän aikana alkoi halli tyhjetä mukavasti, joten pystyi tekemään välillä ostoksiakin. Kassillinen luita, shampoo ja lelu tarttui mukaan.

Paukku altistusta

Sipoon näyttelyn jälkeen päätimme poiketa viereisellä ampumaradalla, olihan nyt oiva tilanne katsoa miten koiramme reagoivat haulikon ääneen. Minua tämä jänskätti erityisesti, koska en oikeasti tiedä, miten Dara reagoi paukkeeseen, koska taannoin uuden vuoden raketitkin katselimme eripuolelta maapalloa.

Pysäköimme auton matkan päähän paukkeesta, Dara ei ollut moksiskaan. Päinvastoin, se paloi halusta päästä ulos nuuskuttelemaan uusia hajuja. Kun päästimme koirat ulos, neiti alkoi heti tutkimaan että mihis kivaan paikkaan nyt tulimme ja voi niitä tuoksuja mitä maasta löytyi. Yksittäiset laukaukset ympärillä eivät aiheuttaneet mitään toimenpiteitä. Jos sattui niin onnekkaasti, että tuli vaikkapa kaksi laukausta peräjälkeen, silloin neiti nosti nokkansa maasta ja katseli taivaalle.

Hetken päästä menimme vähän lähemmäksi kuuntelemaan haulikon ääniä. Siinä vaiheessa neiti hieman mietti, että jaahas, mikäs juttu tämä on. Mitäs täällä pitäisi tehdä ja istahti viereeni penkille. Siis viereeni penkin päälle ja yhdessä tuijottelimme taivaalla lenteleviä savikiekkoja.

Tässä vaiheessa tiesin jo, ettei se kovin paukku arka ole, joten menimme niin lähelle ammuskelijoita, kuin oli mahdollista. Ja mitä tekee koirani, se haluaa mennä kahville! Sitä ei kiinnostanut muu, kuin viereisestä majasta tuleva pullan tuoksu. Tai mikä se sitten olikaan.

Tarkoituksena on jossain vaiheessa viedä Dara taippareihin ja uskon, että laukauksen sieto tulee menemään läpi, hakua aletaan harjoittelemaan olan takaa. Dara kyllä noutaa, mutta palauttaminen riippuu kulloisista vallitsevista tähtimerkeistä ja kuunasennosta suhteessa tuulen suuntaan. Samoin sosiaalinen käyttäytyminen, neiti varmasti päästää tuomarin lähelleen. Tottelevaisuus on periaatteessa hallinnassa, mutta häiriötekijät voivat sotkea koko kuvion. Jäljestämistä ei olla vielä harjoiteltu ollenkaan ja veteen menokin on täysi arvoitus. Näitä asioita tulemme harjoittelemaan ankarasti kevään, kesän ja syksyn aikana. Hieman epäilen, että tämän sulan aikana lähdemme kokeilemaan onneamme taippareihin. Mutta kenties vuoden päästä.

Sipoon näyttely 17.4.2011

Lähdimme reippaina ja iloisina kohti Sipoon ampumarataa hyvissä ajoin. Näyttelypaikalle saavuttiin ajoissa ja etsimme oman kehän, missä kasvattaja odottelikin meitä kahden koiran kanssa. Ja mikäpäs siellä oli odotellessa omaa vuoroa, kun sää suosi ulkonäyttelyä oikein kunnolla. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja oli niin keväistä. Kevättä tuntui olevan mukana olevilla koirillammekin rinnassa, yksi jos toinenkin oli menossa johonkin suuntaan. Dara varsinkin tykkäsi päivystää kehässä tai kehän ulkopuolella vilisteleviä koirulaisia koppinsa katolla..

Kehäkäyttäytyminen parani huimasti sitten viime kerran eli ankara harjoittelu on tuottanut tulosta. Dara juoksi mielestäni tosi hyvin ja seisoi kohtalaisesti. Seisomiseen vaikutti varmasti oma hermostuneisuuteni, jostain syystä jännitin kovasti. Luokassamme ei ollutkaan muita narttuja kuin Dara ja isosisko Molly. Tuomari tykkäsi kovasti kummastakin tyttösestä ja antoi molemmille ERIt ja sijoitti Molly neidin ansaitusti ykköseksi. Myös mukana ollut velipoika sai ERIn eli tasaisia pentuja myös tämän tuomarin mielestä.

Näyttelypäivä oli mukava ja antoi lisäpotkua tuleviin näyttelyihin. Mukava seurata, mitä eri tuomarit sanovat ja missä vaiheessa koira alkaa pärjätä ”oikeasti”.

Ensikosketus Tokoon

Kolmas kerta tokoa ja toivoin tosiaan, että kolmas kerta toden sanoo… Ensimmäisellä kerralla meillä meni kaikki niin hyvin, että aloin jo lähes kyseinalaistamaan olemmeko oikeassa ryhmässä. Dara toimi kuin unelma. Koira meni käskystä välittömästi maahan, ei poukkoillut ei rynninyt ei keskittynyt ympärillä oleviin kavereihin, vaan vain ja ainoastaan harjoiteltaviin tehtäviin ja minuun. Sivulle neiti sipsutti tosi kuuliaasti ja malttoi pysyä paikallaan kuultuaan paikka käskyn. Voi mamma mia mikä koira!!


Seuraavana maanantaina menimme rinta rottingilla kurssille, kotiläksyt oli tehty huolella. Neitipä päättikin leikkiä vuoroin kengurua ja vuoroin aropupua, nälkäkin varmaan kurisi ja ihanat herkulliset kananpalat ja juusto sysäsivät keskittymiskyvyn vinkuintiaan saakka. Sivulletulo harjoitus meni kutakuinkin näin: Dara istuu paikoillaan häntä vispaten vallattomasti ja odottaa käskyä, käskyn kuulutaan se hyppii/loikkii/pomppii ”sivulle”, istahtaa metrin päähän nanosekunniksi ja sitten hyppii vasten oltermannit silmissä kiiluen. Ei tipu ei palkka. Kun sain koiran rauhoitettua se päätti siirtää ajatuksensa samoin tein off –asentoon. Enpä ole laiskemmin liikkunutta koiraa nähnyt ikinä… Muut harjoitukset onnistuivat paremmin, varsinkin paikalla olo jostain kumman syystä.

Kotona hinkattiin ja hiottiin sivulle tuloa. Neiti jäi vieläkin liian kauas ja taakse. Seinän vieressä harjoittelu selvästi auttoi, jolloin seinä pakotti koiran lähelleni.

Kolmas kerta kun koitti, menimme tunnille hieman arveluttavin aikein. Ja taas pääsi Neiti koiranen yllättämään. Se oli reippaan iloinen, mutta ei kuitenkaan hötkyillyt vaan keskittyi tekemiseen. Sivulletulo kontaktin kanssa onnistui tosi hienosti sekä seuraaminen ja kontakti pysyi kutakuinkin hyvin. Opetimme koirille myös peräpään käyttöä, Dara oivalsi tämän walesimaiseen tyyliin nopsasti.

Kotiläksyjä teimme ahkerasti koko kurssin ajan ja ne tuottivat tuloksia. Viidennellä ja viimeisellä kerralla koira toimi todella innostuneen kuuliaisesti. Kontakti pysyy nykyään huomattavasti paremmin kuin kurssin alussa ja perusasento on parantunut silmin nähden. Treenattavaa on vielä kovasti, jos vaikka joskus innostuisimme kokeeseen menemään.

Toukokuun alussa menemme jatkokurssille. Tämä taitaa olla se meidän juttu, ainakin tässä vaiheessa.

Mäntsälän näyttely

Kevättä ilmassa ja näyttelykalenteri täyttyy hyvää vauhtia.

Kuukausi Kouvolan näyttelystä matkasimme Mäntsälän näyttelyyn Lohjalle. Mukana oli Daran sisko ja veli, joten jännättävää riitti moneen kertaan. Kehään menimme intoa ja hieman jännitystäkin puhkuen, ehkä tästä syystä neiti seisoi hieman malttamattomasti paikoillaan. Vaistosi varmaan pienen jännitykseni. Liikkeelle lähdettiin hieman jarrut pohjassa ja taakse päin kuikuillen, toisen kierroksen lopussa Dara sitten päätti pistää jarrut pohjaan ja neiti vetäisi päänsä näyttelytaluttimen läpi ja juoksi häntä iloisesti heiluen kolmannen nartun luokse tekmään tutavuutta!!! Ei hyvänen aika sentään, näyttelyssä ei voi tehdä näin… No, eipä auttanut, kuin hakea koira ja palata omalle paikalle. Siinä rytäkässä numerolappu tippui ranteeseen ja tuskanhiki puski otsalle.

Onneksi sentään koira antoi tutkia itsensä hienosti ja seisominenkin onnistui hyvin. Lopulta tuomari juoksutti meidät vielä erikseen, jotta näki koiran juoksevan niin kuin koira. Olin aivan varma, että laatuarvostelussa saamme H, mutta isoksi yllätykseksi saimme ERIn kaiken sen sähläyksen jälkeen. Tällä kertaa arvostelu alkoi ”Hyvin pentumainen juniori…” eli tämän tuomarin mukaan ei enää vauva! Kaikki sisarukset saivat ERIn hyvin samantapaisin arvosteluin.

Näyttelypäivä oli mukava ja siitä jäi luottavainen mieli. Nyt harjoittelemme juoksemista uuden näyttelytaluttimen kanssa. Tytärkin sai lelukoirilleen ihan ihkaoman taluttimen.

Kouvolan näyttely 5.3.2011

Reippaasti neiti lähti aamulla veljensä kyydillä kohti Kouvolaa, ensimmäiseen viralliseen näyttelyyn. Itse en oman harrastuksen takia päässyt mukaan, joten kasvattaja lupasi esittää koirani. Jännitin ja kyttäsin puhelinta koko aamupäivän lähes neuroottisena ja sitten se vihdoinkin soi. Päivä oli ollut kuulemma mukava ja kaikki mukana olleet koirat olivat käyttäytyneet mallikkaasti. Daran Kerttu mamma putsasi pöydän ollen ROP ja isoveli Santeri pärjäsi myös todella hienosti, ollen PU4 ja pokkasi ensimmäisen vara-sertin taskuunsa. Dara oli seisonut ihan hyvin, juoksuttaminen oli otettu varmanpäälle, ettei vain neiti olisi innostunut tekemään kenguruhyppyjä ja saisi siitä huomautettavaa. Dara sai laatuarvostelussa EH, mikä oli ihan hyvä tulos ensikertalaiselle vanhempien kanssasisarien joukossa. Kiitos kaikille mukana olleille avusta!

Alkuvuoden kuulumisia

Tammi- ja helmikuu menivät pitkälti pakkasia pidellessä, Dara pärjäsi tosi hyvin eli tassuja ei pakkanen päässyt puremaan, paitsi hiihtolomalla. Ensimmäinen juoksukin tuli ja meni ilman kummempia mielenmuutoksia, sen jälkeen on ollut aavistuksen verran rauhoittumisen merkkejä ilmassa. Näyttäisi, että koira on sittenkin kasvamassa pikkuhiljaa teiniksi ja jollain asteikolla menossa kohti aikuisuutta. Tällä lähinnä tarkoitan, että nykyisin Dara ei ole lenkillä menossa ihan jokaisen syliin ja lenkkeilijät saavat juosta yleensä rauhassa ohi, ilman, että seuraan liittyy yksi nelijalkainen kirittäjä. Menoa ja meininkiä ei siltikään meidän perheestä puutu.

Hiihtolomalla koira teki tähänastisen elämänsä pisimmän automatkan, mikä sujui mukavasti turvavöissä lasten välissä lähinnä nukkuessa. Kilometrejä karttui reilut tuhat yhteensä. Kummasti koira ymmärsi huoltoasemilla, ettei me jäädä sinne vaan käydään vain vähän jaloittelemassa ja hyppäsi innoissaan takaisin takapenkille happihypyn päätteeksi.

Kotona olemme tehneet jatkuvasti tottelevaisuus harjoituksia ja välillä myös näyttelytreeniä. Maaliskuussa on tarkoitus mennä Toko ryhmään mukaan ja alkaa harjoittelemaan enemmän tai vähemmän tosissaan Tokon alkeita. Sen enempää en tavoitteita tässä vaiheessa mieti, katsotaan, miten meillä alkaa sujumaan ja tehdään ratkaistut sen mukaan. Muutamiin näyttelyihinkin olisi myös tarkoitus osallistua kevään aikana.

Uutena harrastuksena neiti murkkuikäinen on alkanut suolistamaan pehmolelujaan tai muutoin muotoilemaan niitä uusiksi. Yksi kilpikonna tutkittiin perusteellisesti (vain pää jäi jäljelle), possun korvat on kiskottu irti, toiselta possulta syötiin saparo, karhukaan ei tarvinnut vissiin korviaan, eikä leijona. Lehmä pääsi hännästään alle minuutissa samoin punottu frisbee löytyi lankakasana vähän sieltä sun täältä. Niin ja kovamuovinen pullo, jonka sisään voi laittaa nameja säilyi ehjänä kaksi päivää. Neiti vissiin kyllästyi, kun namit eivät tulleet sieltä hulahtamalla, joten pullo sai ansionsa mukaan. Pohja ei ollut enää sen jälkeen pyöreä. En vieläkään ymmärrä, miten se on saanut kieritettävän pohjan irti...