Toukokuussa meillä oli pentuetreffit Vuosaaressa jonne pääsi tulemaan neljä viidestä sisaresta. Kylläpä siellä riitti punavalkoista vipinää, kun sisarukset pistivät parastaan. Ensin teimme näyttelytreeniä yhdessä, mikä oli ainakin meille tervetullutta harjoittelua. Dara ei taaskaan olisi jaksanut keskittyä yhtään seisomiseen, vaan olisi temmeltänyt sisarusten kanssa. Eli jos olisimme olleet oikeassa kehässä, olisi meillä ollut taas kotiin viemisinä vain muistot näyttelypäivästä. On se kumma, kotona seistä törötetään vaikka kuinka nätisti, mutta annas olla, kun on kavereita ympärillä niin ei. No, neitihän ei ole vielä vuottakaan eihän siltä tietysti voi vielä vaatia priima käytöstä. Mutta kohta pitää vaatia ja kohta pitää neidin pystyä keskittymään kokonaista viisi minuuttia. Loppuajasta seisominen onneksi sujui hieman paremmin.
Paikalla otettiin myös verinäytteitä Hannes Lohen geenitutkimukseen. En edes epäillyt, antaisinko ottaa näytteen koirastani. Koirani oli kyllä asiasta selvästi erimieltä ja näyte jäi ottamatta. Onneksi sentään kolmesta muusta sisaresta saatiin näyte. Että osasi otus pistää hanttiin! Odotan kauhun sekaisin tuntein tulevia lonkka- ja silmätutkimuksia.. Kiitos kasvattajalle järjestelyistä ja mukavasta ohjelmasta.
Toukokuussa treenaamme näyttelyseisomisen lisäksi myös aktiivisesti tokoa. Dara on edistynyt huimasti, perusasento on parantunut silminnähtävästi ja minä olen oppinut ohjaamaan koiraani paremmin. Mutta käteni vispaa silti ihan liikaa ja kun Dara on herkkä kädelle, niin välillä harjoitukset epäonnistuvat minun takia eli ohjaajan taidoissa on enemmän petrattavaa kuin koiran. Viimeksi juttelin toko ohjaajamme kanssa alokasluokan kilpailuista ja totesin, että meillä on huuuurjan pitkä matka ensimmäisiin kilpailuihin, jos nyt ikinä kilpailemaan ryhtyisimme. Ehkä jossain vaiheessa käymme testaamassa taitojamme möllitokossa, mutta ei todellakaan tämän kesän aikana, jos ensi kesänä aikaisintaan tai seuraavana. Mennään pienin askelin eteenpäin niin ei tarvitse tulla jossain vaiheessa niin paljon taaksepäin, aikaa meillä kyllä on. Mutta nyt on alkanut tulemaan mukavaa vaihtelua treeneihin ja teemme innolla harjoituksia kotona.
Jäiden lähtöä odottelimme myös jännityksellä ja lähtihän ne. Koira ei lähtenyt kylläkään uimaan. Ei edes, vaikka kuinka houkuttelin keppien ja käpyjen avulla. Ei auttanut kuin kääriä housunlahkeet niin ylös, kuin ne sai ja mennä itse kahlaamaan suhteellisen raikkaaseen veteen, silloin kyllä koira tuli perässäni ja halusi lähinnä syliin! Positiivista, että Dara tuli kuitenkin veteen ja noutaa kepin vedestä –kunhan vain tassut yltävät pohjaan. Tähän tarvitsemme siis pientä rohkeutta ja vetoapua, niin eiköhän Dara pian oivalla uimisen ihanuuden ja sen jälkeisen sallitun uintihepulin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti