Treenausta osa kolme

Tänään kerrattiin maahan menoa, sivulle tuloa ja paikalla pysymistä. Uusina harjoituksina oli seuraaminen ja ei vedä, lisäksi teimme käsittelyharjoituksia. Tuota maahan menoa on sitten harjoiteltu todellakin urakalla ja se tuotti tulosta, neiti meni tosi hienosti maahan käskyn kuullessaan. Sivulle tulo on myös helpponakki, jos tytön saa vaan keskittymään asiaan ja minä muistan ohjata neidin tarpeeksi eteen, koska hän istahtaa mielellään aika taakse.

Paikalla pysyminen oli haastavaa, vaikka Dara sen hienosti osaakin, tänään se ei onnistunut. Tätä ja sivulle tuloa harjoittelemme lisää viikon aikana. Seuraaminen oli myös hankalaa, koska Dara olisi halunnut seurata mielummin jälkiä, nurmikolla tuulen mukana pyöriviä lehtiä, taivaalla lentäviä lintuja, ohikulkevia ihmisiä, villakoiraa tai dalmista kuin minua. Ja sitten kun seurasi, niin hampaat olivat naminyrkissäni kiinni. Eli, tätäkin harjoittelemme lisää viikon aikana.

Ei vedä harjoitusta teimme niin, että kävelimme eteenpäin ja kun pikkukoira lähti kiskomaan, niin ohjaaja pysähtyi ja lähti kävelemään taaksepäin. Toimi tosi hyvin meillä, tätä täytyy kokeilla lenkillä. Tähän asti olen tehnyt niin, että pysähdyn, kun koira vetää. Silloin yleensä Dara istuu ja päästää kissamaisen vinkaisun ”hei, mitä nyt, älä viitsi pysähtyä” ja kun lähdemme liikkeelle, sama kiskominen jatkuu ja me pysähdymme uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kunnes koira ei enää vedä.

Treenin päätteeksi päästimme pikkuvintiöt vapaaksi ja kyllä ne jaksoivat taas juosta. Dalmis ja Dara peuhasivat aika paljon keskenään ja villakoira haukkui ympärillä. Välillä kaikki kolme juoksivat täysin vailla mitään päämäärää, epämääräistä siksakkia kunnes pysähtyivät painimaan. Dara kävi aika kierroksilla, täytyy seurata kuumuuko neiti jatkossakin vai oliko tämä nyt ohimenevä ilmiö. Kotona teimme vielä ehdollistamisharjoituksia naksuttimella, joten illalla meillä oli totaalisen nälkäinen ja väsynyt koira.

Kotiläksyjä ja muita harjoituksia

Maahan meno on jostain syystä selvästi haasteellinen juttu Daralle, joten olemme harjoitelleet tätä lisää kotona rauhallisessa paikassa ja se onnistuu hyvin. Päätin kokeilla tehtävää myös omalla pihalla ilman häiriötekijöitä ja hienosti meni. Seuraava askel oli metsä, missä harjoitus onnistui vaihtelevalla menestyksellä, paitsi tänään jolloin neiti suoriutui tehtävästä erinomaisesti! Saas nähdä miten maahan meno onnistuu treeneissä..

Tässä yhtenä päivänä, kun tallustelimme takametsässä testailin vähän miten vapaana nuuskutteleva koira ottaa kontaktia minuun ja yllätyin –taas vaihteeksi. Olimme tarponeet sekä polulla että polun vieressä ja koira kipitti noin 40 m edelläni, kun päätinkin vaihtaa yllättäen suuntimaa ja poiketa polulta metsään. Koira ei reagoinut tähän mitenkään vaan mennä kipitteli eteenpäin nenä maassa ja häntä heiluen. Pysähdyin pöpelikön taakse piiloon tarkkailemaan hiiren hiljaa mitä pentu tekee. Hetken päästä se pysähtyi, pälyili ympärilleen eikä nähnyt minua missään. Koira teki U käännöksen, löysi jälkeni ja lähti seuraamaan juuri siitä paikasta minua, mistä poikkesin metsään. Ja voi sitä riemua, kun mamma löytyi!! Ja koira ansaitsi isot kehut ja rapsutukset. Loppumatkan koira vilkuilikin tiuhempaan tahtiin sammalten ja mustikanvarpujen seassa rämpivää mammaa.

Pentukoulu osa kaksi

Sataa sata ropisee… vaan eipä haittaa, koira autoon ja suuntima kohti Tapiolaa. No, eihän sitä vettä nyt kaatamalla tullut, mutta ripsotteli kummiskin. Pentukoulussa saimmekin sitten aika intensiivistä ohjausta, nimittäin paikalla ei ollut meidän lisäksi kuin villakoira. Kerrattiin viime viikkoisia asioita kuten maahan menoa ja luopumista. Uusina harjoituksina oli: ei ota, sivulle tulo, istu ja paikka, maassa ja paikka sekä seisominen. Harjoitukset onnistuivat ihan hyvin, paitsi maahan meno sekä maassa pysyminen. Neiti ei kerta kaikkiaan suostunut makaamaan märällä nurmikolla, katsoa napitti minua kuin muukalaista pää vinossa eikä ollut ymmärtävinäänkään käskyä vaikka osaa sen todella hyvin. Pari kertaa se jäi könöttämään kyynärpäitten varaan ja varmaan ajatteli, että ”kelpaako tämä”? No, ei kelvannut. Niin perso se ei ole herkuille, että ne olisivat motivoineet tarpeeksi joten sitten ei menty maahan vaan keksittiin muita juttuja. Istu ja paikka harjoitusta olemme harjoitelleet kotona paljon ja näemmä se onnistui myös ulkona hyvin. Sivulle tulo ei myöskään tuottanut ongelmia, mikä hämmästytti minua hieman. Ajattelin, että koira saattaa kiinnostua käännöksen aikana muista asioista ja unohtaa tehtävän, mutta suoritti sen mallikkaasti loppuun asti. Keskittymiskyky oli selvästi parempi kuin viime viikolla, paitsi että sade häiritsi hienohelmaa ja turkkia piti ravistella ihan koko ajan. Tuo ravistelu jatkui myös koko kotimatkan (15 min)..

Pentutottelevaisuus osa 1

Eilen se alkoi, nimittäin pentukoulu. Paikalla oli meidän lisäksi vain kolme aika samanikäistä eli noin 16 viikkoista vipeltäjää, isovillakoiran pentu sekä dalmatiankoiran alku. Päivän harjoituksia oli istumaan meno, istuminen etutassut ilmassa (jonka Dara tulkitsi kenguruhypyksi..), maahan meno, kolme eri tapaa rauhoittaa koira, pari jumppasarjaa (koira kiertää pientä ympyrää kumpaankin suuntaan sekä ”koiravenytys” jolloin etutassut ovat maassa ja pylly ylhäällä), luopumista, katsekontaktin ottamista ja odottamista. Näistä lähes kaikkia asioita on opeteltu kotona onnistuneesti, paitsi jumppasarjoja, tassut pystyssä istumista ja luopumista. Arvatkaapa miten ne onnistuivat ulkona, missä oli sen miljoona mielenkiintoista hajua, kaksi ihanaa kaveria, sata ohikulkevaa vastustamatonta lenkkeilijää ja lukematon määrä muita ärsykkeitä. Jotkut vuorossa olevat harjoitukset neiti teki todella hätäisesti. Tuli istumaan eteeni selkä minua päin ja jäi tapittamaan, kun kaverit vielä harjoittelivat ja yritti kutsua niitä leikkiin päästelemällä kummallisia ei koiramaisia ääniä. Dara taisi kuvitella, että me tulimme katsomaan miten nämä kaksi muuta kollegaa selviytyvät tehtävistä sen sijaan, että olisimme itse treenanneet. Keskittymiskyky oli nimittäin jossain todella kaukana svääreissä.

Tunnin päätteeksi päästimme pennut leikkimään keskenään ja kyllähän niillä lystiä oli. Painia ja hippaa ja hippaa ja painia vuorotellen. Kun pääsimme illalla kotiin, meillä oli väsynyt ja onnellinen pentu joka ei jaksanut tehdä muuta kuin nukkua. Kotiläksyjä riittää viikoksi, mikäpäs sen mukavampaa!

Sitä nähtävästi saa mitä tilaa

Tuo nelijalkainen karvakasa osaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Daralle tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta uhmaikä ja hampaat alkoivat vaihtumaan samaan syssyyn, siinä unohtui tai sitten ei unohtunut kaikki tähän asti opittu.

Sohva miten ihana paikka, luppakorva katselee sieltä ihan täysin hölmistyneenä pää kallellaan kun häntä torutaan ja pyydetään alas eikä ole ymmärtävinään käskyä. Joskus taas se saattaa hypätä nöyränä alas sohvan syövereistä samoin tein, kun komennetaan ”joo joo, kunhan kokeilin” asenteella ja häipyy sallitumpaan paikkaan.

Sen suurempia tuhoja kuin kepistä hakkeen teko sisällä pikku koira ei ole vielä saanut aikaan, mutta parempi olla ”kehumatta” tätä, koska koirani tuntien tuolla huumorintajulla ja viekkaudella ihan mikä tahansa saattaa saada uuden muodon päivänä minä tahansa.

Teemme perus harjoituksia jos ei päivittäin, niin ainakin melkein. Eli ulko-ovesta koira kulkee viimeisenä, istumista, paikalla oloa, irti päästämistä, taluttimessa kulkemista jne. Eräänä viikonloppu aamuna klo 5:40 manailin näitä oppejani. Dara herätteli minua tökkien kirsulla kättäni, koska hänellä oli hätä ja eihän siinä mamman auttanut kääntää kylkeä vaan oli kömmittävä lämpimän peiton alta pois avaamaan koiralle ulko-ovi. Ja mitä tekee otus. Istuu töröttää oven suussa jalat ristissä ja katsoo minua, että menes nyt mamma siitä, että pääsen ulos tai pissaan tähän. Minua kun ei olisi millään huvittanut astua syyskuun raikkaaseen ilmaan paljain varpain kesken hyvien unien, mutta johdonmukaisena emäntänä oli pakko ottaa askel kylmälle rappuselle jolloin koira pinkaisi pihan perälle kiitosten saattelemana. Hmm.. on se jotain oppinut tuumin tyytyväisenä ja kömmin takaisin peiton alle jatkamaan unia koiran palattua sisälle.

Daran yksi lempipuuhista on roikkua heiluvassa housunlahkeessa kiinni, kun ihminen yrittää kiskoa epätoivoisesti housuja jalkaan. Viikonloppuna suorastaan tuskastuin tähän, kun pukemisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Olin juuri hinaamassa ihminen-housu-koira yhdistelmää lähemmäksi ovea ja houkuttelemassa pentua pihalle siksi aikaa, että saan housut yhtenä kappaleena jalkaan ilman että ne muuttuvat shortseiksi kunnes tajusin, että sehän osaa istua ja pysyä paikoillaan ”bling bling”. Niinpä sanelin käskyt istu ja paikka. Hämmästyin. Koira istui ja katsoa napitti minua silmiin ja sain puettua housut rauhassa jalkaan. En uskonut näkemääni. Siitähän seurasi vuolaat kehut ja välitön leikki lähellä olevalla lelulla ennen mukavaa puuhastelua lähimetsässä.

Syyskuun tavoitteita

Elokuun lopussa meillä oli pentuetreffit kasvattajan luona, vauhtia ja vipinää riitti vaikka naapureille jaettavaksi. Oli todella mukavaa nähdä kasvattaja, koira mamma, varahoitotäti, mummeli ja tietenkin sisarukset sekä heidän perheensä. Voi sitä pentujen iloa ja riemua, kun joka kulmassa oli paini- tai hippakaveri. Kasvattaja mamma vihjaili kauttalinjan tulevasta pentunäyttelystä, joka voisi kuulemma olla mietinnän arvoinen asia. Kasvattaja otti tai eräiden kohdalla yritti ottaa potretteja illan mittaan ”kuopuksistaan” ja tästä seurasi kotiläksyjä ainakin meille (ja ihan aiheesta), jos näyttelyyn havittelemme. Tuo seisominen ei kuulemma ollut ihan näyttelyluokkaa, hmm.. meidän neiti seisoo sievästi ainakin sekunnin murto-osan :-) On tuomarin vika, jos ei siinä ajassa ehdi antaa arvosteluaan sanoisi varmaankin Dara.


Marraskuussa oleva pentunäyttely alkoi kyllä sen verran kiinnostamaan, että päätin alkaa harjoittelemaan seisomista Daran kanssa ihan urakalla. Joka päivä sievistelemme peilin edessä hetken, joskus kaksi. Nyt neiti patsastelee riippuen tähtikartoista, ilmankosteudesta ja vireystilasta vähemmän tai enemmän aikaa ja tassujenkin paikkaa voi siirrellä lähes mielin määrin. Tästä on hyvä jatkaa. Syyskuun puolivälissä alkaakin opiskelu, kun aloitamme pentukoulun. Odotan, että se tukee vierellä sipsuttelua ja edesauttaa meitä tulevassa kehässä. 10 viikon uutena tavoitteena on siis patsastelun lisäksi oppia ohittamaan kaikki liikkuvat ja ei liikkuvat ihmiset, eläimet ja muut vastaan tulevat ilman suurempaa hötkyilyä ja "katsokaa miten ihana mä olen, ollaanko kavereita" -elettä sekä kulkemaan sievästi mamman vierellä (ei edessä tahi takana). Mielenkiintoinen ja haasteellinen syksy edessä.