Sitä nähtävästi saa mitä tilaa

Tuo nelijalkainen karvakasa osaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Daralle tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta uhmaikä ja hampaat alkoivat vaihtumaan samaan syssyyn, siinä unohtui tai sitten ei unohtunut kaikki tähän asti opittu.

Sohva miten ihana paikka, luppakorva katselee sieltä ihan täysin hölmistyneenä pää kallellaan kun häntä torutaan ja pyydetään alas eikä ole ymmärtävinään käskyä. Joskus taas se saattaa hypätä nöyränä alas sohvan syövereistä samoin tein, kun komennetaan ”joo joo, kunhan kokeilin” asenteella ja häipyy sallitumpaan paikkaan.

Sen suurempia tuhoja kuin kepistä hakkeen teko sisällä pikku koira ei ole vielä saanut aikaan, mutta parempi olla ”kehumatta” tätä, koska koirani tuntien tuolla huumorintajulla ja viekkaudella ihan mikä tahansa saattaa saada uuden muodon päivänä minä tahansa.

Teemme perus harjoituksia jos ei päivittäin, niin ainakin melkein. Eli ulko-ovesta koira kulkee viimeisenä, istumista, paikalla oloa, irti päästämistä, taluttimessa kulkemista jne. Eräänä viikonloppu aamuna klo 5:40 manailin näitä oppejani. Dara herätteli minua tökkien kirsulla kättäni, koska hänellä oli hätä ja eihän siinä mamman auttanut kääntää kylkeä vaan oli kömmittävä lämpimän peiton alta pois avaamaan koiralle ulko-ovi. Ja mitä tekee otus. Istuu töröttää oven suussa jalat ristissä ja katsoo minua, että menes nyt mamma siitä, että pääsen ulos tai pissaan tähän. Minua kun ei olisi millään huvittanut astua syyskuun raikkaaseen ilmaan paljain varpain kesken hyvien unien, mutta johdonmukaisena emäntänä oli pakko ottaa askel kylmälle rappuselle jolloin koira pinkaisi pihan perälle kiitosten saattelemana. Hmm.. on se jotain oppinut tuumin tyytyväisenä ja kömmin takaisin peiton alle jatkamaan unia koiran palattua sisälle.

Daran yksi lempipuuhista on roikkua heiluvassa housunlahkeessa kiinni, kun ihminen yrittää kiskoa epätoivoisesti housuja jalkaan. Viikonloppuna suorastaan tuskastuin tähän, kun pukemisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Olin juuri hinaamassa ihminen-housu-koira yhdistelmää lähemmäksi ovea ja houkuttelemassa pentua pihalle siksi aikaa, että saan housut yhtenä kappaleena jalkaan ilman että ne muuttuvat shortseiksi kunnes tajusin, että sehän osaa istua ja pysyä paikoillaan ”bling bling”. Niinpä sanelin käskyt istu ja paikka. Hämmästyin. Koira istui ja katsoa napitti minua silmiin ja sain puettua housut rauhassa jalkaan. En uskonut näkemääni. Siitähän seurasi vuolaat kehut ja välitön leikki lähellä olevalla lelulla ennen mukavaa puuhastelua lähimetsässä.