Harjoittelemme näyttelykäyttäytymistä oikein urakalla nyt keväällä, niinpä pitkänäperjantainakin lähdimme Daran kanssa mökiltä ajelemaan kohti Lahtea. Suhteellisen lyhyt matka meni mukavasti siitäkin huolimatta, että koira vinkui omituisesti takapenkillä auton matkatessa mökkitiellä. Se ei selvästikään ymmärtänyt miksi muut jäivät mökille ja me lähdettiin kaksin kesken kaiken hauskuuden pois. No, ulina loppui lyhyeen ja muuttui walesimaiseen tapaan riemuksi, kun saavuimme näyttelypaikalle. Siellä nimittäin kavereita riitti, ahtaanpaikan kammo tosin meinasi iskeä heti sisällä hallissa. Enpä ole aikoihin nähnyt niin täyteen sullottua hallia. Onneksi katto oli korkea, muuten olisi happi loppunut alta aikayksikön. Kun leiri oli vihdoin pystyssä ja kimpsut ja kampsut sivussa, oli aikaa odotella omaa vuoroa. Kuinka sattuikaan, tuomari oli yli tunnin myöhässä eli odotteluahan riitti. Aika meni kuitenkin mukavasti tuttujen kanssa rupatellessa.
Vihdoinkin tuli meidän vuoro astella kehään. Tällä kertaa narttuja oli luokassamme peräti viisi ja me olimme siinä keskellä. Tämä oli todella outo tilanne, kun koiria oli nyt sekä edessä että takana ja se vaikutti meidän neidin keskittymiskykyyn. Seisominen ei onnistunut sitten alkuunkaan, kun piti hyöriä ja pyöriä. Kiva kiva! No, liikkuminen sitten onnistui sitäkin paremmin (onneksi), mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Tuomarin arvostellessa Dara oli totuttuun tapaan kiltisti ja antoi laskea hampaat ja tunnustella. Seisominen onnistui inan paremmin, kuin ryhmässä. Saimme laatuarvosanan ERI, niin kuin neljä muuta kanssa sisarta. Kilpailuluokassa rivissä seisominen onnistui vieläkin huonommin kuin laatuluokassa, joten meille tarjottiin ensimmäisenä ansaitusti lämmintä kättä. Tämä oli ensimmäinen iso näyttelymme, siitä jäi hyvä mieli ja ennen kaikkea hyvä kokemus huonosta tuloksesta huolimatta. Arvostelu oli kyllä hyvä, eli koirassa ei sinänsä ole mitään vikaa joka estäisi kilpailukuokissa pärjäämisen, kunhan vain opimme käyttäytymään kehässä.
Näyttelypäivä oli rankka, mutta mukava. Siinä iltapäivän aikana alkoi halli tyhjetä mukavasti, joten pystyi tekemään välillä ostoksiakin. Kassillinen luita, shampoo ja lelu tarttui mukaan.
torstai 28. huhtikuuta 2011
maanantai 18. huhtikuuta 2011
Paukku altistusta
Sipoon näyttelyn jälkeen päätimme poiketa viereisellä ampumaradalla, olihan nyt oiva tilanne katsoa miten koiramme reagoivat haulikon ääneen. Minua tämä jänskätti erityisesti, koska en oikeasti tiedä, miten Dara reagoi paukkeeseen, koska taannoin uuden vuoden raketitkin katselimme eripuolelta maapalloa.
Pysäköimme auton matkan päähän paukkeesta, Dara ei ollut moksiskaan. Päinvastoin, se paloi halusta päästä ulos nuuskuttelemaan uusia hajuja. Kun päästimme koirat ulos, neiti alkoi heti tutkimaan että mihis kivaan paikkaan nyt tulimme ja voi niitä tuoksuja mitä maasta löytyi. Yksittäiset laukaukset ympärillä eivät aiheuttaneet mitään toimenpiteitä. Jos sattui niin onnekkaasti, että tuli vaikkapa kaksi laukausta peräjälkeen, silloin neiti nosti nokkansa maasta ja katseli taivaalle.
Hetken päästä menimme vähän lähemmäksi kuuntelemaan haulikon ääniä. Siinä vaiheessa neiti hieman mietti, että jaahas, mikäs juttu tämä on. Mitäs täällä pitäisi tehdä ja istahti viereeni penkille. Siis viereeni penkin päälle ja yhdessä tuijottelimme taivaalla lenteleviä savikiekkoja.
Tässä vaiheessa tiesin jo, ettei se kovin paukku arka ole, joten menimme niin lähelle ammuskelijoita, kuin oli mahdollista. Ja mitä tekee koirani, se haluaa mennä kahville! Sitä ei kiinnostanut muu, kuin viereisestä majasta tuleva pullan tuoksu. Tai mikä se sitten olikaan.
Tarkoituksena on jossain vaiheessa viedä Dara taippareihin ja uskon, että laukauksen sieto tulee menemään läpi, hakua aletaan harjoittelemaan olan takaa. Dara kyllä noutaa, mutta palauttaminen riippuu kulloisista vallitsevista tähtimerkeistä ja kuunasennosta suhteessa tuulen suuntaan. Samoin sosiaalinen käyttäytyminen, neiti varmasti päästää tuomarin lähelleen. Tottelevaisuus on periaatteessa hallinnassa, mutta häiriötekijät voivat sotkea koko kuvion. Jäljestämistä ei olla vielä harjoiteltu ollenkaan ja veteen menokin on täysi arvoitus. Näitä asioita tulemme harjoittelemaan ankarasti kevään, kesän ja syksyn aikana. Hieman epäilen, että tämän sulan aikana lähdemme kokeilemaan onneamme taippareihin. Mutta kenties vuoden päästä.
Pysäköimme auton matkan päähän paukkeesta, Dara ei ollut moksiskaan. Päinvastoin, se paloi halusta päästä ulos nuuskuttelemaan uusia hajuja. Kun päästimme koirat ulos, neiti alkoi heti tutkimaan että mihis kivaan paikkaan nyt tulimme ja voi niitä tuoksuja mitä maasta löytyi. Yksittäiset laukaukset ympärillä eivät aiheuttaneet mitään toimenpiteitä. Jos sattui niin onnekkaasti, että tuli vaikkapa kaksi laukausta peräjälkeen, silloin neiti nosti nokkansa maasta ja katseli taivaalle.
Hetken päästä menimme vähän lähemmäksi kuuntelemaan haulikon ääniä. Siinä vaiheessa neiti hieman mietti, että jaahas, mikäs juttu tämä on. Mitäs täällä pitäisi tehdä ja istahti viereeni penkille. Siis viereeni penkin päälle ja yhdessä tuijottelimme taivaalla lenteleviä savikiekkoja.
Tässä vaiheessa tiesin jo, ettei se kovin paukku arka ole, joten menimme niin lähelle ammuskelijoita, kuin oli mahdollista. Ja mitä tekee koirani, se haluaa mennä kahville! Sitä ei kiinnostanut muu, kuin viereisestä majasta tuleva pullan tuoksu. Tai mikä se sitten olikaan.
Tarkoituksena on jossain vaiheessa viedä Dara taippareihin ja uskon, että laukauksen sieto tulee menemään läpi, hakua aletaan harjoittelemaan olan takaa. Dara kyllä noutaa, mutta palauttaminen riippuu kulloisista vallitsevista tähtimerkeistä ja kuunasennosta suhteessa tuulen suuntaan. Samoin sosiaalinen käyttäytyminen, neiti varmasti päästää tuomarin lähelleen. Tottelevaisuus on periaatteessa hallinnassa, mutta häiriötekijät voivat sotkea koko kuvion. Jäljestämistä ei olla vielä harjoiteltu ollenkaan ja veteen menokin on täysi arvoitus. Näitä asioita tulemme harjoittelemaan ankarasti kevään, kesän ja syksyn aikana. Hieman epäilen, että tämän sulan aikana lähdemme kokeilemaan onneamme taippareihin. Mutta kenties vuoden päästä.
Sipoon näyttely 17.4.2011
Lähdimme reippaina ja iloisina kohti Sipoon ampumarataa hyvissä ajoin. Näyttelypaikalle saavuttiin ajoissa ja etsimme oman kehän, missä kasvattaja odottelikin meitä kahden koiran kanssa. Ja mikäpäs siellä oli odotellessa omaa vuoroa, kun sää suosi ulkonäyttelyä oikein kunnolla. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja oli niin keväistä. Kevättä tuntui olevan mukana olevilla koirillammekin rinnassa, yksi jos toinenkin oli menossa johonkin suuntaan. Dara varsinkin tykkäsi päivystää kehässä tai kehän ulkopuolella vilisteleviä koirulaisia koppinsa katolla..
Kehäkäyttäytyminen parani huimasti sitten viime kerran eli ankara harjoittelu on tuottanut tulosta. Dara juoksi mielestäni tosi hyvin ja seisoi kohtalaisesti. Seisomiseen vaikutti varmasti oma hermostuneisuuteni, jostain syystä jännitin kovasti. Luokassamme ei ollutkaan muita narttuja kuin Dara ja isosisko Molly. Tuomari tykkäsi kovasti kummastakin tyttösestä ja antoi molemmille ERIt ja sijoitti Molly neidin ansaitusti ykköseksi. Myös mukana ollut velipoika sai ERIn eli tasaisia pentuja myös tämän tuomarin mielestä.
Näyttelypäivä oli mukava ja antoi lisäpotkua tuleviin näyttelyihin. Mukava seurata, mitä eri tuomarit sanovat ja missä vaiheessa koira alkaa pärjätä ”oikeasti”.
Kehäkäyttäytyminen parani huimasti sitten viime kerran eli ankara harjoittelu on tuottanut tulosta. Dara juoksi mielestäni tosi hyvin ja seisoi kohtalaisesti. Seisomiseen vaikutti varmasti oma hermostuneisuuteni, jostain syystä jännitin kovasti. Luokassamme ei ollutkaan muita narttuja kuin Dara ja isosisko Molly. Tuomari tykkäsi kovasti kummastakin tyttösestä ja antoi molemmille ERIt ja sijoitti Molly neidin ansaitusti ykköseksi. Myös mukana ollut velipoika sai ERIn eli tasaisia pentuja myös tämän tuomarin mielestä.
Näyttelypäivä oli mukava ja antoi lisäpotkua tuleviin näyttelyihin. Mukava seurata, mitä eri tuomarit sanovat ja missä vaiheessa koira alkaa pärjätä ”oikeasti”.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Ensikosketus Tokoon
Kolmas kerta tokoa ja toivoin tosiaan, että kolmas kerta toden sanoo… Ensimmäisellä kerralla meillä meni kaikki niin hyvin, että aloin jo lähes kyseinalaistamaan olemmeko oikeassa ryhmässä. Dara toimi kuin unelma. Koira meni käskystä välittömästi maahan, ei poukkoillut ei rynninyt ei keskittynyt ympärillä oleviin kavereihin, vaan vain ja ainoastaan harjoiteltaviin tehtäviin ja minuun. Sivulle neiti sipsutti tosi kuuliaasti ja malttoi pysyä paikallaan kuultuaan paikka käskyn. Voi mamma mia mikä koira!!
Seuraavana maanantaina menimme rinta rottingilla kurssille, kotiläksyt oli tehty huolella. Neitipä päättikin leikkiä vuoroin kengurua ja vuoroin aropupua, nälkäkin varmaan kurisi ja ihanat herkulliset kananpalat ja juusto sysäsivät keskittymiskyvyn vinkuintiaan saakka. Sivulletulo harjoitus meni kutakuinkin näin: Dara istuu paikoillaan häntä vispaten vallattomasti ja odottaa käskyä, käskyn kuulutaan se hyppii/loikkii/pomppii ”sivulle”, istahtaa metrin päähän nanosekunniksi ja sitten hyppii vasten oltermannit silmissä kiiluen. Ei tipu ei palkka. Kun sain koiran rauhoitettua se päätti siirtää ajatuksensa samoin tein off –asentoon. Enpä ole laiskemmin liikkunutta koiraa nähnyt ikinä… Muut harjoitukset onnistuivat paremmin, varsinkin paikalla olo jostain kumman syystä.
Kotona hinkattiin ja hiottiin sivulle tuloa. Neiti jäi vieläkin liian kauas ja taakse. Seinän vieressä harjoittelu selvästi auttoi, jolloin seinä pakotti koiran lähelleni.
Kolmas kerta kun koitti, menimme tunnille hieman arveluttavin aikein. Ja taas pääsi Neiti koiranen yllättämään. Se oli reippaan iloinen, mutta ei kuitenkaan hötkyillyt vaan keskittyi tekemiseen. Sivulletulo kontaktin kanssa onnistui tosi hienosti sekä seuraaminen ja kontakti pysyi kutakuinkin hyvin. Opetimme koirille myös peräpään käyttöä, Dara oivalsi tämän walesimaiseen tyyliin nopsasti.
Kotiläksyjä teimme ahkerasti koko kurssin ajan ja ne tuottivat tuloksia. Viidennellä ja viimeisellä kerralla koira toimi todella innostuneen kuuliaisesti. Kontakti pysyy nykyään huomattavasti paremmin kuin kurssin alussa ja perusasento on parantunut silmin nähden. Treenattavaa on vielä kovasti, jos vaikka joskus innostuisimme kokeeseen menemään.
Toukokuun alussa menemme jatkokurssille. Tämä taitaa olla se meidän juttu, ainakin tässä vaiheessa.
Seuraavana maanantaina menimme rinta rottingilla kurssille, kotiläksyt oli tehty huolella. Neitipä päättikin leikkiä vuoroin kengurua ja vuoroin aropupua, nälkäkin varmaan kurisi ja ihanat herkulliset kananpalat ja juusto sysäsivät keskittymiskyvyn vinkuintiaan saakka. Sivulletulo harjoitus meni kutakuinkin näin: Dara istuu paikoillaan häntä vispaten vallattomasti ja odottaa käskyä, käskyn kuulutaan se hyppii/loikkii/pomppii ”sivulle”, istahtaa metrin päähän nanosekunniksi ja sitten hyppii vasten oltermannit silmissä kiiluen. Ei tipu ei palkka. Kun sain koiran rauhoitettua se päätti siirtää ajatuksensa samoin tein off –asentoon. Enpä ole laiskemmin liikkunutta koiraa nähnyt ikinä… Muut harjoitukset onnistuivat paremmin, varsinkin paikalla olo jostain kumman syystä.
Kotona hinkattiin ja hiottiin sivulle tuloa. Neiti jäi vieläkin liian kauas ja taakse. Seinän vieressä harjoittelu selvästi auttoi, jolloin seinä pakotti koiran lähelleni.
Kolmas kerta kun koitti, menimme tunnille hieman arveluttavin aikein. Ja taas pääsi Neiti koiranen yllättämään. Se oli reippaan iloinen, mutta ei kuitenkaan hötkyillyt vaan keskittyi tekemiseen. Sivulletulo kontaktin kanssa onnistui tosi hienosti sekä seuraaminen ja kontakti pysyi kutakuinkin hyvin. Opetimme koirille myös peräpään käyttöä, Dara oivalsi tämän walesimaiseen tyyliin nopsasti.
Kotiläksyjä teimme ahkerasti koko kurssin ajan ja ne tuottivat tuloksia. Viidennellä ja viimeisellä kerralla koira toimi todella innostuneen kuuliaisesti. Kontakti pysyy nykyään huomattavasti paremmin kuin kurssin alussa ja perusasento on parantunut silmin nähden. Treenattavaa on vielä kovasti, jos vaikka joskus innostuisimme kokeeseen menemään.
Toukokuun alussa menemme jatkokurssille. Tämä taitaa olla se meidän juttu, ainakin tässä vaiheessa.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Mäntsälän näyttely
Kevättä ilmassa ja näyttelykalenteri täyttyy hyvää vauhtia.
Kuukausi Kouvolan näyttelystä matkasimme Mäntsälän näyttelyyn Lohjalle. Mukana oli Daran sisko ja veli, joten jännättävää riitti moneen kertaan. Kehään menimme intoa ja hieman jännitystäkin puhkuen, ehkä tästä syystä neiti seisoi hieman malttamattomasti paikoillaan. Vaistosi varmaan pienen jännitykseni. Liikkeelle lähdettiin hieman jarrut pohjassa ja taakse päin kuikuillen, toisen kierroksen lopussa Dara sitten päätti pistää jarrut pohjaan ja neiti vetäisi päänsä näyttelytaluttimen läpi ja juoksi häntä iloisesti heiluen kolmannen nartun luokse tekmään tutavuutta!!! Ei hyvänen aika sentään, näyttelyssä ei voi tehdä näin… No, eipä auttanut, kuin hakea koira ja palata omalle paikalle. Siinä rytäkässä numerolappu tippui ranteeseen ja tuskanhiki puski otsalle.
Onneksi sentään koira antoi tutkia itsensä hienosti ja seisominenkin onnistui hyvin. Lopulta tuomari juoksutti meidät vielä erikseen, jotta näki koiran juoksevan niin kuin koira. Olin aivan varma, että laatuarvostelussa saamme H, mutta isoksi yllätykseksi saimme ERIn kaiken sen sähläyksen jälkeen. Tällä kertaa arvostelu alkoi ”Hyvin pentumainen juniori…” eli tämän tuomarin mukaan ei enää vauva! Kaikki sisarukset saivat ERIn hyvin samantapaisin arvosteluin.
Näyttelypäivä oli mukava ja siitä jäi luottavainen mieli. Nyt harjoittelemme juoksemista uuden näyttelytaluttimen kanssa. Tytärkin sai lelukoirilleen ihan ihkaoman taluttimen.
Kuukausi Kouvolan näyttelystä matkasimme Mäntsälän näyttelyyn Lohjalle. Mukana oli Daran sisko ja veli, joten jännättävää riitti moneen kertaan. Kehään menimme intoa ja hieman jännitystäkin puhkuen, ehkä tästä syystä neiti seisoi hieman malttamattomasti paikoillaan. Vaistosi varmaan pienen jännitykseni. Liikkeelle lähdettiin hieman jarrut pohjassa ja taakse päin kuikuillen, toisen kierroksen lopussa Dara sitten päätti pistää jarrut pohjaan ja neiti vetäisi päänsä näyttelytaluttimen läpi ja juoksi häntä iloisesti heiluen kolmannen nartun luokse tekmään tutavuutta!!! Ei hyvänen aika sentään, näyttelyssä ei voi tehdä näin… No, eipä auttanut, kuin hakea koira ja palata omalle paikalle. Siinä rytäkässä numerolappu tippui ranteeseen ja tuskanhiki puski otsalle.
Onneksi sentään koira antoi tutkia itsensä hienosti ja seisominenkin onnistui hyvin. Lopulta tuomari juoksutti meidät vielä erikseen, jotta näki koiran juoksevan niin kuin koira. Olin aivan varma, että laatuarvostelussa saamme H, mutta isoksi yllätykseksi saimme ERIn kaiken sen sähläyksen jälkeen. Tällä kertaa arvostelu alkoi ”Hyvin pentumainen juniori…” eli tämän tuomarin mukaan ei enää vauva! Kaikki sisarukset saivat ERIn hyvin samantapaisin arvosteluin.
Näyttelypäivä oli mukava ja siitä jäi luottavainen mieli. Nyt harjoittelemme juoksemista uuden näyttelytaluttimen kanssa. Tytärkin sai lelukoirilleen ihan ihkaoman taluttimen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)