Lumi on niin ihanaa

Jos nyt kuitenkin vähän pätkin tätä kirsikkapensasta..

Täällähän se pallo on!

Mihin se pallo nyt hävisi??

Pentunäyttely Messkukeskus 28.11.2010

Taas oli käsillä se hetki, jolloin koiraa pestään ja puunataan. Koira tuntui tykkäävän kun lutrasin lämpimän veden kanssa, ihan kuin se ymmärtäisi mihin olemme menossa. Onneksi luontoäiti oli kerrankin puolellamme, joten otus pysyi puhtaana myös siirtymätaipaleilla. Turkki tuoksui puhtaalle ja kaikki oli kunnossa, kun lähdimme aamupäivällä ajelemaan kohti Messukeskusta. Saimme auton parkkiin ja lähdimme etsimään oikeaa ovea, mistä pääsimme näyttelyhalliin. Siinä matkalla tapasimme sattumoisin myös tutun snautserin, samainen koira, kenen kanssa olimme syksyllä Helsingin mätsärissä samassa kehässä. Toivotimme onnistunutta näyttelypäivää siinä jutustelun lomassa.


Löysimme pian oman kehän ja siellä olikin jo kaksi tuttua koiraa odottamassa. Voi sitä jälleen näkemisen riemua, kun sisarukset tapasivat toisensa. Siskotyttöä tulikin tavattua jo Lohjan näyttelyssä alku kuusta, mutta velipoikaa ei oltu nähty sitten pentuetreffien. Muutaman hetken päästä myös toinen veli tuli paikalle, kolmas veli ei päässyt tähän näyttelyyn joten jengi oli kasassa.

Aika kului kuin siivellä ja pian olikin meidän vuoro mennä kehään. Ensin pojat pistivät parastaan ja sitten oli tyttöjen vuoro. Daran nenä jumittui kehän lattiaan kiinni, maassa oli niiin paljon ihania tuoksuja mitä piti seurata eikä sipsuttelusta meinannut tulla mitään. Dara antoi tuomarin laskea hampaat ja tunnustella ihan nätisti. Seisominen onnistui kohtalaisesti, paremmin kuin Lohjalla. Johtui osakseen ehkä myös siitä, etten jännittänyt ihan niin paljoin kuin ensimmäisellä kerralla ja muistin välillä jopa hengittää. Tällä kertaa Dara oli narttujen ykkönen ja saimme jatkaa vielä kilpailua. Seuraavaksi olimmekin kehässä Dirlian Uncommon Spice eli tutummin Santeri veljen kanssa joka lopulta valittiin ROP pennuksi ja Dara oli VSP. Sisarukset Molly Dirlian Unlimited Joy ja Vallu Dirlian Undercover Agent olivat kakkosia. Osallistuimme koko konkkaronkka myös kasvattajaryhmään ja Kennel Dirlian sai hienoin arvosteluin kp:n ja ollen myös ROP.

Päivä oli hieno ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Oli kiva nähdä sisaruksia ja vaihtaa kuulumisia.

Huumorintajuinen pikku walesi

Taannoin, kun kävimme katsomassa kasvattajan luona waleseja kasvattaja luonnehti rotua mm. huumorintajuiseksi. Hieman jäin miettimään, että mitähän hän mahtoi tarkoittaa sillä, mutta nyttemmin asia on valjennut minulle aikasta hyvin.

Lähdin aamupäivällä koiran kanssa tallustelemaan tuttuja seutuja kunnes tajusin tehneeni väärän valinnan. Miksi ihmeessä kävelemme katuja pitkin, kun kerrankin pääsemme metsään valoisaan aikaan. No, siinähän metsän vieressä hiipparoimme, joten kurssin muutos ja suuntima sivuun. Ai että koira nautti, kun pääsi kipittelemään vapaana ja minäkin olin vapautunut, kun ei tarvinnut pitää pään sisäistä gps:ää koko ajan päällä vaan seurasin valmiiksi tallattua polkua joka näytti menevän jokseenkin oikeaan suuntimaan. Tosin, välillä ihmettelin kavutessani nelivetopäällä kivien yli, että jopas joku on valinnut reitin. Niin, koirat ja jänikset menevät sieltä mistä niitä huvittaa. Ihmisillä on tapana kiertää suurimmat esteet...ainakin toislla.

Pääsimme kuin pääsimmekin kotinurkille ja siellä näin tutun mustan koiran nuuskuttelevan hankea, siellä oli Flätti ystävämme. Daralla ja Muskalla on hirmu hauskaa keskenään, vaikka Muska vanhempana ja kookkaampana kertoo erittäin selvästi pennulle kuka on kuka. Muska rakastaa keppejä ja savotan tekoa. Niinpä se nytkin leikin lomassa kiskoi jotain puun alkua jäätyneestä maasta ja seuraavaksi se löysikin jo jonkun ihanan kepin. Dara tykästyi myös keppiin, mutta Muskahan ei sitä tietenkään Daralle antanut. Näytti, että pentu luovuttaa leikin, mutta sillä olikin ihan omat jutut mielessä. Dara menikin jatkamaan savotan tekoa ja sen huomattuaan Muska jätti kepin siihen paikkaa ja hätisti pennun tiehensä hänen raivaustyön keskeltä. Tämä sopi Daralle hyvin, nyt hän sai keppinsä ja voitonriemuisena alkoi leikkimään sillä :-)

Mitähän kaikkea nokkela pikkukoirani vielä keksiikään ajan saatossa..

Pentu tehotottelevaisuus

Eipä voi todeta muuta, kuin että menipä 10 viikkoa nopeasti. Kurssi oli hyvä, siitä on kiittäminen Lindaa ja Koirakoulu Silkkitassua. Vaikka pyyhinkin tuskanhikeä otsalta parilla ensimmäisellä kerralla, oli se kyllä sen väärti. Ensimmäisillä kerroilla meillä oli vallaton ja iloisesti pomppiva pentu, joka hyöri ja pyöri innoissaan joka suuntaan ja lopulta istahti jalkojeni päälle katsomaan mitä kaverit touhusivat.


Mitä opimme? Paikalla pysyminen edistyi hurjasti, pentu päästää nykyään kävelemään minut selkä koiraan päin todella pitkän matkan ja malttaa odottaa tänne käskyä. Maahan meno onnistuu myös märällä alustalla. Kun kutsun pentua kesken leikin luokseni, koira on yllättänyt erittäin monta kertaa ja kirmannut häntä heiluen tarkistamaan mikä oli asiani. Yksi asia, missä on tapahtunut hurja kehitys, on sivulle tulo. Neitiä ei tarvitse enää juuri ohjata, kun se istahtaa viereen. Vaikka seuraaminen ja toisen koiran ohittaminen sujuivat mallikkaasti, näitä harjoittelemme lisää. Samoin vetäminen on asia, mitä harjoitellaan jatkuvasti.

Saimme hyvät eväät mukaan ja näitä jo opittuja taitoja hiotaan entisestään joulukuussa. Tammikuussa olisi tarkoitus jatkaa joko arkitottelevaisuuden tai pentu tokon parissa, riippuen vähän miten ryhmiä alkaa. Yhdessä oli todella mukava opetella asioita, siitä nautti sekä emäntä että pentu.

Lohjan pentunäyttely

Tänään se on, ensimmäinen oikea pentunäyttely. Aamupäivällä on harjattu koiraa ja pakattu reppua, otettu ihan varuilta iso kasa nameja mukaan, kun kaikki on valmiina lapset ja koira kyytiin ja suuntima kohti Lohjaa. Lähdemme hyvissä ajoin, jos vaikka sunnuntaina aamupäivällä on ruuhkaa Turun moottoritiellä, rengas puhkeaa, ajamme harhaan tai ihan mitä vaan voi sattua. Loppujenlopuksi ajamme suorinta tietä suoraan hallille ja parkkipaikkakin löytyy alta aikayksikön, kiitos hyvin organisoidun liikenteen ohjauksen. Meillä on siis enemmän kuin paljon aikaa tutkia tupaten täyteen ahdettua paikkaa. Mutta, emme ole myöhässä ja se on pääasia.


Kiertelemme sen, minkä mahdumme ja katselemme kehissä sipsuttavia pentuja. Halli on täynnä jos jonkin kokoista ja näköistä nelijalkaista, toinen toistaan suloisempia otuksia. Löysimme sieltä hetken päästä muutaman tutunkin, Daran siskon ja veljen.

Kuinka ollakaan, tuomari on tunnin myöhässä ja vihdoinkin on meidän vuoromme. Ensimmäisenä kehään sipsuttaa Dirlian Uncommon Spice, Daran Santeri veli ja hän selviytyy hienosti koitoksestaan, sijoittuen 1., kp, PU2. Tytöt selvisivät myös ihan mukavasti ensimmäistä näyttelystä, Dirlian Unlimited Joy eli Molly sisko vei koko potin kotiin 1. kp, PN1, ROP ja Dara oli kakkonen + kp. Ensimmäinen hieno lila ruusuke ja pokaali komistavat nyt olohuonettamme.

Päivä oli mukava, vaikkakin aika pitkä, mutta pelkästään positiivinen kokemus ahtaista tiloista huolimatta. Sen verran rankka se oli, että koira nukkui tai torkkui koko loppu päivän. Edes ulkoilma ei saanut pennun konetta viritettyä hepulitilaan.

Auttava walesi

Minulla oli aika kiireinen viikko takana, enkä ehtinyt touhuta koiran kanssa kuin normi ulkoilut ja ihan pientä aivojumppaa lähinnä sisällä. No, senhän tietää, mitä siitä seuraa.. Esikoiseni soitti iltapäivällä ja sanoi, että kotona on aikamoinen kaaos ja että koira on vähän puuhastellut. Jaahas, se ei voi tietää kovinkaan hyvää ja varauduin tulevaan.


Avasin kotioven varovasti, katseeni oli kohdistettu lähinnä kynnykseen ja lattiaan. En nähnyt mitään normaalista poikkeavaa ennen kuin hetken päästä huomasin, mitä koiranalku oli hommaillut. Uskon, että pennulla on ollut vakaa aikomus ainoastaan auttaa kiireistä äitiä, koska hän on erittäin ystävällinen luonteeltaan eikä ollenkaan pahantekijä..

Dara oli alkajaisiksi lajitellut likapyykin lattialle, niin, perjantaina pyöräytän aika useasti koneellisen pyykkiä. Esikoiseni oli kyllä selvittänyt koiralle, että mamma tekee nämä hommat ja siivonnut pyykit takaisin koriin. Seuraavaksi hän oli lajitellut kengät, tosin, se täytyy opettaa vielä koiralle, että kengät ovat yleensä yhdessä paikkaa eikä hujan hajan ympäri alakertaa. Onneksi hän oli vain kuljetellut ja etsinyt pareja eikä muotoillut niitä uudelleen. Kenkien siivouksen jälkeen siisti koiramme oli varmasti ajatellut vievänsä lattialta löytyneen kävyn joko ulos tai biokeräysastiaan, mutta mitä käy kävylle koiran suussa? No, se oli hajonnut matkalla sen tuhanteen silppuun ja siihen oli loppunut neidin mielenkiinto.

Siistinä koirana Dara oli oma-aloitteisesti käynyt pesemässä hampaansa vessassa eíttämättä ruokailun jälkeen, mieheni hammasharjalla.. Siivoaminen on rankkaa puuhaa, sen tietää kaikki ja mikäpäs sen mukavampaa kuin ottaa torkut urakan päätteeksi. Näin oli tehnyt myös Dara. Tosin koira ei nukkunut omassa sängyssään vaan minun. Kuinka ollakaan, koiralle oli tullut hätä päiväunien aikana ja se oli pissannut sänkyyni.. Onneksi petarin suojapussi oli imenyt nesteet ja patja säilyi kuivana eli tästäkin sotkusta selvittiin ainoastaan pyykin pesulla.

Suurimmat sotkut selvitettyä otin koiran, naksuttimen ja kasan herkkuja ja lähdettiin ulos puuhastelemaan. Nyt täytyy saada koiralle tekemistä! Ulkona touhuilun ja aivojumpan jälkeen ajattelin, että nyt pentu on varmaankin jo rauhallinen ja saan itsekin rauhoittua kiireisen viikon päätteeksi. Olin väärässä. Koira pinkaisi yläkertaan minun jäädessä vielä riisumaan ulkovaatteitani ja seuraavaksi hän alkoi auttamaan minua tyttäreni kaulaliinan neulomisen kanssa… Villalankakerä suussa ympäri huushollia juokseva koiranpentu on kyllä kieltämättä huvittava näky. Jälki tosin ei ole.

Jos ei tarjoa walesille tarpeeksi virikkeitä, se keksii niitä itse. Tämä tuli koettua nyt ensimmäisen kerran ja arvata voin, että ei se ollut viimeinen kerta.. Toivottavasti myös ensi kerran selviän pelkällä pyykin pesulla ja siivoamisella :-)

Match Show

Pentua hankkiessa tulin luvanneeksi kasvattajalle, että kiikutan koiran näyttelyyn tai muutamaan, jotta hän saisi edes jonkin sortin palautetta kasvatustyöstään eikä pelkästään minun superlatiiveja pursuvia viestejä. Koiranäyttelyissä olen edellisen kerran jännittänyt kannustajan roolissa teininä eli ”muutama” vuosi sitten, joten lähtö ”suurempaan” näyttelyyn ihan kylmilteen ei tuntunut kovinkaan hyvältä ajatukselta. Niinpä yksi ilta googlailin erinäisillä hakusanoilla näyttelyitä ja löysin kuin löysinkin pääkaupunkiseudulla järjestettävän mätsärin.

Eilen oli sitten tämä suuri päivä. Vettä satoi ja kylmäkin pääsi kolkuttelemaan, vaikka olevinaan olin varustautunut keliin. Niin, tosin, en ajatellut sitä, että olisimme sateessa yli kolme tuntia. Homma eteni hieman hitaammin, kuin olin mielessäni kuvitellut. Mutta toisaalta, ennen meitä oli 45 koiraa, joten minulla oli hyvää aikaa seurata ja tarkastella miten kehässä käyttäydytään.

Kun oma vuoro tuli, ei jännittänyt yhtään. Koira oli iloinen, reipas oma itsensä ja minä vapautunut. Hienosti kipittelimme ympäri kehää, mikä oli positiivinen yllätys, koska varauduin kengurumaisiin pomppuihin. Dara antoi katsoa hampaat sievästi ja tuomarin tunnustella mikä oli odetetavaa, koska olen houkutellut vieraitamme nostelemaan Daran huulia ja laskemaan hampaita ja lapsivieraat nyt pyytämättäkin paijaavat sitä, joten koira on kyllä käsittelyyn tottunut.

Seisominen olikin sitten toinen juttu, nimittäin neiti halusi vain istua. Onneksi se kuitenkin pienen houkuttelun jälkeen näytti tuomarille, että kyllä hän patsastella osaa. Tästä syystä saimme sinisen nauhan ja kehotuksen harjoitella seisomista lisää. Ja niinhän me teemme.

Kokemus oli hyvä ja nyt tiedämme kumpikin mitä näyttelyissä tapahtuu, kuinka siellä toimitaan ja kuinka pitkän aikaa koiran pitäisi jaksaa sievistellä paikoillaan. Tästä on hyvä jatkaa.

Treenit jatkuvat

Päivitykset ovat jääneet nyt hieman jälkeen emännän kiireistä johtuen, treenit ovat kuitenkin jatkuneet entiseen malliin sekä ryhmässä että kotona. Sisällä olemme harjoitelleet pääosin seisomista ja neiti napottaakin paikoillaan jo hetken, varsinkin hyvänä päivänä. Jos tuulensuunta on toinen, tyttö istuisi mielummin jos saisi valita. Tuolloin saa tehdä töitä toden teolla, jotta koira pysyy tolpillaan edes hetken. Toki harjoittelemme myös varsinkin ulkona seuraamista, ei vedä, toisten koirien ohittamista ja muita perus juttuja.

Pentukoulussa ollaan harjoiteltu jo opittuja asioita, uutena harjoituksena tuli toissa viikolla seuraaminen ja käännökset. Ne sujuivat meillä ihan mukavasti, tätä olimme harjoitelleet jo kotona, joten johtuneeko siitä vai mistä. Maahan menokin märällä alustalla on näyttänyt jo ainakin keltaista valoa jos ei ihan vihreää, sää ainakin suosii tätä harjoitusta..

Selvästi Dara on tottunut ryhmässä touhuiluun, nykyisin se jaksaa keskittyä huomattavasti paremmin kuin ihan ensimmäisillä kerroilla, eikä ole koko ajan menossa leikkimään kavereitten luokse. Viime viikolla se jopa pääsi yllättämään minut positiivisesti kun olimme päästäneet koirat irti peuhaamaan keskenään. Kutsuin täysin kesken leikin koiran luokseni ja sieltähän se häntä iloisesti vipattaen puolelta toiselle ryntäsi luokseni tarkistamaan asiani. Olin puulla päähän lyöty.

Kertaus on opintojen äiti

Tänään kertasimme edellisillä kerroilla opittuja asioita, maahan menoa, maassa ja odota, seisomista, katsekontaktia, sivulle ja seuraa. Neiti oli todella vastaanottavalla tuulella, tosin maahan meno jäi könötysvaiheeseen muutamaa onnistumista lukuun ottamatta. Johan sitä kastetta alkoikin nousemaan maan syövereistä siihen aikaan illasta sen verran, joten vaaleanpunaista masunahkaa ei tosiaan voinut kastella.. Taidamme harjoitella vastaisuudessa maahan menoa märällä alustalla enemmän ja enemmän jotta neiti hienohelma tottuu siihen. Lopuksi päästimme koirat totuttuun tapaan kirmaamaan keskenään, vauhtia riitti tälläkin kertaa ihan riittämiin.

Johtuiko hyvin onnistuneet treenit tähtikarttojen oikeasta asennosta suhteessa kuuhun vai siitä, että otin mukaani naksuttimen, joka tuntuu meillä kyllä toimivan. Tästä kerrasta tosiaan jäi sellainen vaikutelma, että kyllä tuo pentu sittenkin on oppinut jotain ja tulee oppimaan.

Metsälenkillä

Kumpi ensin ylhäällä?

Ei ainakaan mamma :-)

Treenausta osa kolme

Tänään kerrattiin maahan menoa, sivulle tuloa ja paikalla pysymistä. Uusina harjoituksina oli seuraaminen ja ei vedä, lisäksi teimme käsittelyharjoituksia. Tuota maahan menoa on sitten harjoiteltu todellakin urakalla ja se tuotti tulosta, neiti meni tosi hienosti maahan käskyn kuullessaan. Sivulle tulo on myös helpponakki, jos tytön saa vaan keskittymään asiaan ja minä muistan ohjata neidin tarpeeksi eteen, koska hän istahtaa mielellään aika taakse.

Paikalla pysyminen oli haastavaa, vaikka Dara sen hienosti osaakin, tänään se ei onnistunut. Tätä ja sivulle tuloa harjoittelemme lisää viikon aikana. Seuraaminen oli myös hankalaa, koska Dara olisi halunnut seurata mielummin jälkiä, nurmikolla tuulen mukana pyöriviä lehtiä, taivaalla lentäviä lintuja, ohikulkevia ihmisiä, villakoiraa tai dalmista kuin minua. Ja sitten kun seurasi, niin hampaat olivat naminyrkissäni kiinni. Eli, tätäkin harjoittelemme lisää viikon aikana.

Ei vedä harjoitusta teimme niin, että kävelimme eteenpäin ja kun pikkukoira lähti kiskomaan, niin ohjaaja pysähtyi ja lähti kävelemään taaksepäin. Toimi tosi hyvin meillä, tätä täytyy kokeilla lenkillä. Tähän asti olen tehnyt niin, että pysähdyn, kun koira vetää. Silloin yleensä Dara istuu ja päästää kissamaisen vinkaisun ”hei, mitä nyt, älä viitsi pysähtyä” ja kun lähdemme liikkeelle, sama kiskominen jatkuu ja me pysähdymme uudestaan ja uudestaan ja uudestaan kunnes koira ei enää vedä.

Treenin päätteeksi päästimme pikkuvintiöt vapaaksi ja kyllä ne jaksoivat taas juosta. Dalmis ja Dara peuhasivat aika paljon keskenään ja villakoira haukkui ympärillä. Välillä kaikki kolme juoksivat täysin vailla mitään päämäärää, epämääräistä siksakkia kunnes pysähtyivät painimaan. Dara kävi aika kierroksilla, täytyy seurata kuumuuko neiti jatkossakin vai oliko tämä nyt ohimenevä ilmiö. Kotona teimme vielä ehdollistamisharjoituksia naksuttimella, joten illalla meillä oli totaalisen nälkäinen ja väsynyt koira.

Kotiläksyjä ja muita harjoituksia

Maahan meno on jostain syystä selvästi haasteellinen juttu Daralle, joten olemme harjoitelleet tätä lisää kotona rauhallisessa paikassa ja se onnistuu hyvin. Päätin kokeilla tehtävää myös omalla pihalla ilman häiriötekijöitä ja hienosti meni. Seuraava askel oli metsä, missä harjoitus onnistui vaihtelevalla menestyksellä, paitsi tänään jolloin neiti suoriutui tehtävästä erinomaisesti! Saas nähdä miten maahan meno onnistuu treeneissä..

Tässä yhtenä päivänä, kun tallustelimme takametsässä testailin vähän miten vapaana nuuskutteleva koira ottaa kontaktia minuun ja yllätyin –taas vaihteeksi. Olimme tarponeet sekä polulla että polun vieressä ja koira kipitti noin 40 m edelläni, kun päätinkin vaihtaa yllättäen suuntimaa ja poiketa polulta metsään. Koira ei reagoinut tähän mitenkään vaan mennä kipitteli eteenpäin nenä maassa ja häntä heiluen. Pysähdyin pöpelikön taakse piiloon tarkkailemaan hiiren hiljaa mitä pentu tekee. Hetken päästä se pysähtyi, pälyili ympärilleen eikä nähnyt minua missään. Koira teki U käännöksen, löysi jälkeni ja lähti seuraamaan juuri siitä paikasta minua, mistä poikkesin metsään. Ja voi sitä riemua, kun mamma löytyi!! Ja koira ansaitsi isot kehut ja rapsutukset. Loppumatkan koira vilkuilikin tiuhempaan tahtiin sammalten ja mustikanvarpujen seassa rämpivää mammaa.

Pentukoulu osa kaksi

Sataa sata ropisee… vaan eipä haittaa, koira autoon ja suuntima kohti Tapiolaa. No, eihän sitä vettä nyt kaatamalla tullut, mutta ripsotteli kummiskin. Pentukoulussa saimmekin sitten aika intensiivistä ohjausta, nimittäin paikalla ei ollut meidän lisäksi kuin villakoira. Kerrattiin viime viikkoisia asioita kuten maahan menoa ja luopumista. Uusina harjoituksina oli: ei ota, sivulle tulo, istu ja paikka, maassa ja paikka sekä seisominen. Harjoitukset onnistuivat ihan hyvin, paitsi maahan meno sekä maassa pysyminen. Neiti ei kerta kaikkiaan suostunut makaamaan märällä nurmikolla, katsoa napitti minua kuin muukalaista pää vinossa eikä ollut ymmärtävinäänkään käskyä vaikka osaa sen todella hyvin. Pari kertaa se jäi könöttämään kyynärpäitten varaan ja varmaan ajatteli, että ”kelpaako tämä”? No, ei kelvannut. Niin perso se ei ole herkuille, että ne olisivat motivoineet tarpeeksi joten sitten ei menty maahan vaan keksittiin muita juttuja. Istu ja paikka harjoitusta olemme harjoitelleet kotona paljon ja näemmä se onnistui myös ulkona hyvin. Sivulle tulo ei myöskään tuottanut ongelmia, mikä hämmästytti minua hieman. Ajattelin, että koira saattaa kiinnostua käännöksen aikana muista asioista ja unohtaa tehtävän, mutta suoritti sen mallikkaasti loppuun asti. Keskittymiskyky oli selvästi parempi kuin viime viikolla, paitsi että sade häiritsi hienohelmaa ja turkkia piti ravistella ihan koko ajan. Tuo ravistelu jatkui myös koko kotimatkan (15 min)..

Pentutottelevaisuus osa 1

Eilen se alkoi, nimittäin pentukoulu. Paikalla oli meidän lisäksi vain kolme aika samanikäistä eli noin 16 viikkoista vipeltäjää, isovillakoiran pentu sekä dalmatiankoiran alku. Päivän harjoituksia oli istumaan meno, istuminen etutassut ilmassa (jonka Dara tulkitsi kenguruhypyksi..), maahan meno, kolme eri tapaa rauhoittaa koira, pari jumppasarjaa (koira kiertää pientä ympyrää kumpaankin suuntaan sekä ”koiravenytys” jolloin etutassut ovat maassa ja pylly ylhäällä), luopumista, katsekontaktin ottamista ja odottamista. Näistä lähes kaikkia asioita on opeteltu kotona onnistuneesti, paitsi jumppasarjoja, tassut pystyssä istumista ja luopumista. Arvatkaapa miten ne onnistuivat ulkona, missä oli sen miljoona mielenkiintoista hajua, kaksi ihanaa kaveria, sata ohikulkevaa vastustamatonta lenkkeilijää ja lukematon määrä muita ärsykkeitä. Jotkut vuorossa olevat harjoitukset neiti teki todella hätäisesti. Tuli istumaan eteeni selkä minua päin ja jäi tapittamaan, kun kaverit vielä harjoittelivat ja yritti kutsua niitä leikkiin päästelemällä kummallisia ei koiramaisia ääniä. Dara taisi kuvitella, että me tulimme katsomaan miten nämä kaksi muuta kollegaa selviytyvät tehtävistä sen sijaan, että olisimme itse treenanneet. Keskittymiskyky oli nimittäin jossain todella kaukana svääreissä.

Tunnin päätteeksi päästimme pennut leikkimään keskenään ja kyllähän niillä lystiä oli. Painia ja hippaa ja hippaa ja painia vuorotellen. Kun pääsimme illalla kotiin, meillä oli väsynyt ja onnellinen pentu joka ei jaksanut tehdä muuta kuin nukkua. Kotiläksyjä riittää viikoksi, mikäpäs sen mukavampaa!

Sitä nähtävästi saa mitä tilaa

Tuo nelijalkainen karvakasa osaa yllättää kerta toisensa jälkeen. Daralle tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta uhmaikä ja hampaat alkoivat vaihtumaan samaan syssyyn, siinä unohtui tai sitten ei unohtunut kaikki tähän asti opittu.

Sohva miten ihana paikka, luppakorva katselee sieltä ihan täysin hölmistyneenä pää kallellaan kun häntä torutaan ja pyydetään alas eikä ole ymmärtävinään käskyä. Joskus taas se saattaa hypätä nöyränä alas sohvan syövereistä samoin tein, kun komennetaan ”joo joo, kunhan kokeilin” asenteella ja häipyy sallitumpaan paikkaan.

Sen suurempia tuhoja kuin kepistä hakkeen teko sisällä pikku koira ei ole vielä saanut aikaan, mutta parempi olla ”kehumatta” tätä, koska koirani tuntien tuolla huumorintajulla ja viekkaudella ihan mikä tahansa saattaa saada uuden muodon päivänä minä tahansa.

Teemme perus harjoituksia jos ei päivittäin, niin ainakin melkein. Eli ulko-ovesta koira kulkee viimeisenä, istumista, paikalla oloa, irti päästämistä, taluttimessa kulkemista jne. Eräänä viikonloppu aamuna klo 5:40 manailin näitä oppejani. Dara herätteli minua tökkien kirsulla kättäni, koska hänellä oli hätä ja eihän siinä mamman auttanut kääntää kylkeä vaan oli kömmittävä lämpimän peiton alta pois avaamaan koiralle ulko-ovi. Ja mitä tekee otus. Istuu töröttää oven suussa jalat ristissä ja katsoo minua, että menes nyt mamma siitä, että pääsen ulos tai pissaan tähän. Minua kun ei olisi millään huvittanut astua syyskuun raikkaaseen ilmaan paljain varpain kesken hyvien unien, mutta johdonmukaisena emäntänä oli pakko ottaa askel kylmälle rappuselle jolloin koira pinkaisi pihan perälle kiitosten saattelemana. Hmm.. on se jotain oppinut tuumin tyytyväisenä ja kömmin takaisin peiton alle jatkamaan unia koiran palattua sisälle.

Daran yksi lempipuuhista on roikkua heiluvassa housunlahkeessa kiinni, kun ihminen yrittää kiskoa epätoivoisesti housuja jalkaan. Viikonloppuna suorastaan tuskastuin tähän, kun pukemisesta ei tullut kerta kaikkiaan mitään. Olin juuri hinaamassa ihminen-housu-koira yhdistelmää lähemmäksi ovea ja houkuttelemassa pentua pihalle siksi aikaa, että saan housut yhtenä kappaleena jalkaan ilman että ne muuttuvat shortseiksi kunnes tajusin, että sehän osaa istua ja pysyä paikoillaan ”bling bling”. Niinpä sanelin käskyt istu ja paikka. Hämmästyin. Koira istui ja katsoa napitti minua silmiin ja sain puettua housut rauhassa jalkaan. En uskonut näkemääni. Siitähän seurasi vuolaat kehut ja välitön leikki lähellä olevalla lelulla ennen mukavaa puuhastelua lähimetsässä.

Syyskuun tavoitteita

Elokuun lopussa meillä oli pentuetreffit kasvattajan luona, vauhtia ja vipinää riitti vaikka naapureille jaettavaksi. Oli todella mukavaa nähdä kasvattaja, koira mamma, varahoitotäti, mummeli ja tietenkin sisarukset sekä heidän perheensä. Voi sitä pentujen iloa ja riemua, kun joka kulmassa oli paini- tai hippakaveri. Kasvattaja mamma vihjaili kauttalinjan tulevasta pentunäyttelystä, joka voisi kuulemma olla mietinnän arvoinen asia. Kasvattaja otti tai eräiden kohdalla yritti ottaa potretteja illan mittaan ”kuopuksistaan” ja tästä seurasi kotiläksyjä ainakin meille (ja ihan aiheesta), jos näyttelyyn havittelemme. Tuo seisominen ei kuulemma ollut ihan näyttelyluokkaa, hmm.. meidän neiti seisoo sievästi ainakin sekunnin murto-osan :-) On tuomarin vika, jos ei siinä ajassa ehdi antaa arvosteluaan sanoisi varmaankin Dara.


Marraskuussa oleva pentunäyttely alkoi kyllä sen verran kiinnostamaan, että päätin alkaa harjoittelemaan seisomista Daran kanssa ihan urakalla. Joka päivä sievistelemme peilin edessä hetken, joskus kaksi. Nyt neiti patsastelee riippuen tähtikartoista, ilmankosteudesta ja vireystilasta vähemmän tai enemmän aikaa ja tassujenkin paikkaa voi siirrellä lähes mielin määrin. Tästä on hyvä jatkaa. Syyskuun puolivälissä alkaakin opiskelu, kun aloitamme pentukoulun. Odotan, että se tukee vierellä sipsuttelua ja edesauttaa meitä tulevassa kehässä. 10 viikon uutena tavoitteena on siis patsastelun lisäksi oppia ohittamaan kaikki liikkuvat ja ei liikkuvat ihmiset, eläimet ja muut vastaan tulevat ilman suurempaa hötkyilyä ja "katsokaa miten ihana mä olen, ollaanko kavereita" -elettä sekä kulkemaan sievästi mamman vierellä (ei edessä tahi takana). Mielenkiintoinen ja haasteellinen syksy edessä.

Maalla on mukavaa ja jännittävää

Dara rakastaa olla mökillä. Siellä on paljon uusia jännittäviä, mielenkiintoisia ja pelottaviakin asioita kuten sorsia. Parikin viikonloppua on jäänyt erityisesti mieleen mukavista viikonlopuista luonnon helmassa.

Ensimmäinen oli se, kun hienohelmamme uskalsi kastella turkkinsa ja tulla mamman perässä uimaan. Hetken sain tehdä töitä ja houkutella keppien ja käpyjen kanssa koiraa veteen. Ja voi sitä riemua, kun neiti vihdoinkin rohkaisi mielensä ja tuli uimaan. Siinä meni sitten kertaheitolla kolme halkaisijaltaan metrin ympyrää. Ja kyllä oli sekä koira että mamma iloisia ja ylpeitä tästä suorituksesta. Uituaan tarpeeksi neiti pinkaisi laiturille ja minnekäs muualle kuin meidän ihmisten pyyhkeitten luokse kuivaamaan turkkiaan.. Ihmislapset ja aikuiset jäivät nauttimaan vielä lämpimästä vedestä ja koira paineli teilleen, kunnes koimme suorastaan kauhunsekavia hetkiä. Ranta on jyrkkää kalliorinnettä ja laiturille on suhteellisen jyrkät portaat jotka koira tulee kannettua aina, kuin vain se on mahdollista. Mutta, nyt neiti päätti pinkoa raput ihan omin käpälin. Vikkelästi se loikki askelmat ylös ja sai jostain päähänsä kokeilla minkälaista on kalliokiipeily ilman valjaita. Walesin pentu tuskin on kuullut turvavaljaista, puhumattakaan muista turvallisuuteen liittyvistä asioista. Dara lähti laukkaamaan jyrkkää kalliota ylös eikä siinä mitään, mutta selittämättömästä syystä se päättikin kääntyä takaisin alas mikä ei ollut niinkään hyvä idea jolloin koira alkoi valumaan alaspäin kohti jyrkännettä. Tässä vaiheessa lähdin uimaan sen, minkä kerkesin kohti laituria. Tuon vajaan kymmenen sekunnin aikana ehdin pelastussuunnitelman lisäksi (eli juosta raput ylös ja houkutella koira leveys suunnassa takaisin loivalle polulle) suunnitella hautajaiset ja kuinka kertoa kasvattajamammalle sekä muille ystäville ikävät uutiset. Mutta sitten se tapahtui! Koira tajusi itsekin, että alas meno ilman valjaita on huono idea ja se sai käännettyä itsensä niin, että eteneminen lähti sivulle alas menon sijaan. Vauhti tietenkin pysyi walesimaiseen tapaan samana. Selvisimme siis säikähdyksellä.

Samaisena viikonloppuna koira tutustui kunnolla biologian ihmeelliseen maailmaan ja mitenkäs muuten, kuin maistelemalla ihan varmasti kaikkea, mikä eteen sattui. Tutkittuihin ja turvallisiin papunoihin tottuneen kaupunkilaiskoiran masu ei moista menoa kestänyt vaan luonnon omat tuotteet saivat aikaan minkäs muun kuin ripulin. Tätä saattoi myös vauhdittaa seuraavana päivänä saatu rokotus, ota ja tiedä. Onneksi tämä turvallinen kuivamuona maistui Daralle entiseen malliin eikä koira piitannut mokomasta riesasta. Pyhättömän viikon kesti tätä tautia jonka jälkeen jätökset muistuttivat jotain muuta kuin sinappikasaa.

Toinen viikonloppu, joka on myös jäänyt mieleen oli vähemmän tapahtumarikas, mutta sitäkin hauskempi. Mitä nyt maa-ampiset pistivät Daraa pyllypuoleen, onneksi tästä selvittiin myös säikähdyksellä ja ilman turvotuksia. Varuilta kyllä syötin pennulle kyypakkauksesta yhden tabletin. Lintukoiramme pääsi tutustumaan tällä kertaa siis eläimiin. Pihalla on aika paljon sammakoita, ne ovat Daran mielestä valtavan hauskoja leikkikavereita, tosin hieman liian pieniä. Pikku koira jaksoi ihmetellä niitä luppakorvat hörössä ja välillä se pinkaisi perään ja ihmetteli mihin ne katosi kesken leikin. Sunnuntaina hieman ennen kotiin lähtöä menin koiran kanssa rantaan ja yritin houkutella sitä uimaan, heittelin keppejä ja käpyjä veteen. Menin jopa itse kahlaamaan ja houkuttelin ja houkuttelin, mutta tuloksetta. Koira pysyi kuin tatti rantakivellä eikä kastellut tassujaan. Kauaa ei minun tarvinnut olla yksin siinä rannassa, kun siihen porhalti jostain muutama sorsa. Ja mitä tekee meidän lintukoira.. katselee niitä luppakorvat hörössä ja murisee. Varovaisin askelin se tepsutteli lähemmäksi rantaa ja yritti haukahtaa sorsille. Mitä tekevät sorsat. Eivät mitään, kerjäävät ainoastaan minulta pullaa. Koira oli ihan ihmeissään moisista vedessä kelluvista olioista. Tuossa vaiheessa olin noussut jo kuivalle maalle ja koira luikki jalkojeni väliin haukkumaan sorsille jotka tuijottivat meitä hetken ja lähtivät tiehensä, kun ei kerta herunut herkkuja. Metsästyksestä ei taida (onneksi) tulla meidän prioriteetti yksi harrastusta ja mieskin voi huokaista ettei hänen tarvitse hankkia tarvittavia lupia ja muita vempaimia, joita ei ennestään ole.

Uusia tuttavuksia ja harjoituksia

Jotta koiran sosiaalinen elämä kehittyisi entisestään, kävimme vuorostamme tänään kylässä. Automatka sujui kuin hyvin harjoiteltu tanssi, tähän tietysti voi vaikuttaa myös se, että matkasimme perheemme pienemmällä autolla ja koira sai nauttia matkasta kahden lapsen välissä takapenkillä. Kylässä meitä odotti Labradorinnoutaja narttu Sera ja pieni kissanpentu, joka oli hoidossa. Alussa vuoden vanha Sera ei oikein tiennyt miten suhtautua pentuun ja Daraa hieman jänskätti uusi tilanne, mutta totuttuun tapaan pentu otti rohkeasti kontaktia, kunhan ensin tutkaili tilanetta turvallisesti selkäni takaa tahi sylistäni. Ja voi sitä riemua! Sera ja Dara leikkivät sievästi ja Dara yritti myös painia tämän uuden kaverin kanssa.. itseluottamus on kohdallaan, sanoisin.

Daran ja kissan kohtaaminen olikin jännittävämpi, ainakin omistajan silmin. En ollut ihan varma, miten koira suhtautuu muuhun eläimeen kuin lajitoveriinsa. Varsinkaan tämän aamun jälkeen, jolloin lintukoiran alkumme murisi ja haukkui rastasta, joka hyppeli tyynenä pitkin ja poikin pihaamme. Kissanpentu oli arka ja sihisi ja suhisi jos koira edes katsoi sitä päin. Daraa se ei paljon hetkauttanut, pentu kutsui kissaa leikkiin sihinästä ja suhinasta välittämättä. Kissa sen sijaan olin aivan äimistynyt, kun pikkukoira ei lähtenytkään karkuun. Dara ei saanut kisusta leikkikaveria, mutta toisaalta nenäänkään ei tullut kynnen jälkiä, mikä oli ihan ilahduttavaa.

Kyläreissun jälkeen kävimme pienellä kävelyllä ja totesin, että koiramme kulkee mielummin metsässä kuin tietä pitkin. Taluttimessa kävely sujuu hienosti, mutta varsinkin kotiin päin tullessa pentu on alkanut vetämään. Siinäpä meille seuraava harjoitus, johon alamme kiinnittämään huomiota. Muutoin olemme harjoitelleet "istu-paikalla-tänne" harjoitusta. Se on sujunut yllättävän hyvin.

Russeli ja Dara

Saimme tänään vieraaksemme ystäväperheen koirineen. Daran ilme oli näkemisen arvoinen, kun hän ovea avatessa näki ensimmäisenä Jack Russel uroksen, Ronnien. Tätä ei meidän koira osannut arvata :-) Ensin nuuskuteltiin ja tutustuttiin ja sitten alkoi paini ja leikki. Leikkiä ja painia jatkui ja jatkui ja... jatkui vuorotellen sinne asti, kunnes pentu väsähti. Ei se kauaa malttanut nukkua, kun piti mennä tökkimään kaveria ja tökkiminen jatkui niin kauan, kunnes Russeli antoi periksi ja ryhtyi leikkimään. Sinnikäs tyttö!

Kun vieraat olivat lähteneet sammui pentu lähes välittömästi. Pitkien päiväunien päätteeksi ruoka maistui erittäin hyvin ja sen jälkeen olikin aika mennä yöunille.

Veneretki saareen

Päätimme lähteä perheen kanssa veneretkelle ja tällä kertaa hieman pidemmälle, kuin edellisellä kerralla. Kotisatamassa otimme suuntimaksi saaren Stora Herrö, joka on Pentalan edustalla, Suvisaaristosta hieman Kirkkonummelle päin. Venematka oli reilut puolituntia suuntaansa, ei siis mitenkään hurjan pitkä. Hämmästyimme taas kerran, kuinka lungisti Dara matkaan suhtautui vaikka oli jonkin verran aallokkoa. Koira viihtyi hyvin pötkötellen veneen lattialla luuta kaluten tai sitten avotilassa ulkona. Saari oli idyllinen kalliosaari, siellä riitti nuuskuteltavaa pikkukoiralle. Välillä tosin oli koira napattava syliin, varsinkin alamäessä.

Dara tuli myös veteen suhteellisen rohkeasti, rohkeammin, kuin olin ajatellut. Aaltojen kanssa oli kiva leikkiä ja seurata niitä mihin ne hävisivät. Kyllä siitä vielä uimari kasvaa! Kiipeäminen, nuuskuttelu, uiminen ja Saksanpaimenkoira Aatun kanssa tutustuminen vei pennun voimat ja niinpä se ottikin kunnon tirsat laiturilla, rappusten varjossa. Sillä aikaa ihmiset nauttivat retkilounasta.

Niin koira kuin me ihmisetkin nautimme saaripäivästä. Toivottavasti ehdimme tekemään toisenkin vastaavan retken vielä tänä kesänä.

Metsäretki ja ensikohtaaminen Muskan kanssa

Kävimme tässä yksi päivä Daran kanssa tutustumassa takapihamme takana olevaan metsään. Siellä oli paljon mielenkiintoisia asioita kuten käpynöitä, risuja, juuria, kantoja, kiviä, hurjan paljon erilaisia hajuja ja mustikoita. Lintuja se kuunteli luppakorvat höröllä, mutta sen suurempaa mielenkiintoa ne eivät herättäneet. Odotan innolla ensimmäisen rusakon/citykanin kohtaamista tahi fasaanin, jotka tallustelevat toistaiseksi aika rauhassa myöskin näillä kulmilla.

Ensimmäinen kohtaaminen tulevan lenkkikaverin Muskan kanssa on myöskin tapahtunut, kun Muska tuli tervehtimään meitä iltalenkillään. Daraa hieman jännitti tuo "iso musta koira", no sileäkarvainen noutaja on varmasti walesin alusta todella iso. Pienen hetken päästä Dara rohkaisi mielensä ja otti kontaktia Muskaan, Muska neiti ei tosin ollut huomaavinaankaan naama kohti hyppivästä pennusta vaan katseli arvokkaasti toisaalle. Kunnes Muskan uteliaisuus lopulta voitti ja huomioi ympärillä riekkuvan pennun, josta alkoi leikki.

Uutena harjoituksena on ollut yksinolo. Ensin pentu jätettiin alakertaan ihmisten ollessa yläkerrassa ja seuraavaksi ihmiset siirtyivät ulos pennun jäädessä sisälle. Hienosti meni. Sitä kyllä harjoitellaan lähipäivinä ahkerasti lisää, koska elokuu ja paluu arkeen tapahtuvat yllättävän pian. Silloin seuraneidit kaikkoavat päiväksi pois ja pennun on selvittävä ne muutamat tunnit yskin kotona.

Iltahepulin jälkeen uni maistuu hyvin, jaksaapahan neiti herätä virkeänä aamulla kohti uusia seikkailuja.

Dara tulee kotiin

Niin se vain toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja kuun puolen välin tietämillä pääsimme katsomaan pentuja. Oi sitä onnen päivää, kun näimme vipeltäjät ensimmäisen kerran. Jos odottaminen on ollut "tuskaa" niin voin sanoa, ettei tilanne helpottanut yhtään pentu vierailun jälkeen... Mutta toisaalta, nyt oli se aika, kun pystyi alkaa hankkimaan pennulle tarpeellisia tarvikkeita kuten ruokakippoa, juomakuppia, pentupanta, talutin, peti, kuljetuskoppi, leluja ja lista tuntuu loputtomalta. Mutta eihän pentu voi selvitä ilman palloa, pehmolelua, vetoleluja, varapalloa, varapehmolelua...

Pian koitti kauan odotettu kesäloma, eikä suinkaan sen takia, että saisi viettää laatuaikaa kotona poissa töistä vaan sen takia, että vihdoin pennut olivat täyttäneet 7 viikkoa ja valmiita luovutukseen. 15.7. lähdimme hakemaan Daraa jännityksen saattelemana. Ensimmäisenä yönä nukuin tuskin silmäystäkään. Miten pentu selviää oudossa paikassa yksin ilman sisaruksiaan, varahoitotätiä, mummelia ja sitä kaikkein rakkaintaan, emoa?? Hyvin, jännitykseni oli ihan turhaa. Dara kotiutui hyvin uuteen kotiinsa ja siitäpä johtuen näinä muutamana päivänä olemme harjoitelleet katsekontaktin ottamista, käskyjä irti, tänne ja istu. Panta ja talutinkin ovat tulleet tutuksi. Ensimmäinen kerta, kun Dara sai pannan kaulaan se oli kyllä surkuhupaisaa. Pentu piehtaroi ja alkoi leikkimään. Seuraavalla kerralla hän tajusi jo homman nimen ja nyt Dara kulkee oikein sievästi taluttimen kanssa. Autoilua ja veneilyäkin olemme kokeilleet. Tyttö kipitti innoissaan laiturilla ja oli veneessä, kuin olisi ollut siellä aina eikä ollut moksiskaan moottorin äänestä tahi pienestä keinutuksesta.

Tästä on hyvä jatkaa, meillä on selvästi oppimishaluinen koira!

Pennut syntyivät

Pitkän odotuksen jälkeen pennut syntyivät -no aikahan on tietysti suhteellinen käsitys.. Nyt vain odotamme, koska pääsemme katsomaan pikkuisia ja sitä heinäkuun päivää jolloin haemme pennun kotiin. Onneksi kasvattaja päivittää valokuvia kotisivulle ja pystymme seuraamaan ensimmäisiä viikkoja sitä kautta.

Iso päätös

On tehty! Ja unelmasta tulee totta, vihdoinkin saan ihan oikean koiranpennun. Orastava koirakuume on potenut viimeiset 10 vuotta, silloin tutkin edellisen kerran rotuja ja kasvattajia. Tuolloin mieheni sai puhuttua järkeä päähäni, joten hankimme lapset ensin. Nyt nuorimmainenkin on jo koulun kynnyksellä, joten viimein on hyvä aika hankkia koira. Seuraava vaihe olikin google ja kirjasto, tuli sitten luettua useampi rotumääritelmä ja koirakirja. Rodun valitseminen oli loppujen lopuksi aika helppoa, koira ei voi olla iso, eikä sitten ihan pienikään. Koiran pitää olla aktiivinen, tulla lasten kanssa toimeen, ystävällinen, älykäs, helposti koulutettava (kyseessähän on ensimmäinen ikioma koira) ja tietysti kaunis. No, sehän on Walesinspringelspanieli!

Siinäpä sitten aloimme tutustumaan rotuun tarkemmin ja etsimään pentueita. Lopulta löysin mukavalta vaikuttavan kasvattajan ja kuinka ollakaan, nartulla oli juuri alkanut juoksu ja pentuja voisi olla tulossa toukokuun lopulla. Pääsiäisenä kävimme koko perhe tapaamassa kasvattajaa ja hänen veikeitä koiriaan. Olimme myytyjä.

Kolmen viikon päästä pennut ovat vihdoinkin syntyneet. Odottavan aika on pitkä!