Koko kevät on
ollut aika koiraharrastus painotteinen, toukokuussa kävimme
MH-luonnekuvauksessa sekä näyttelyissä. Kesäkuussa oli peräti kolme näyttelyä
ja taipumuskoe.
MH-luonnekuvaus
oli hyvin mielenkiintoinen. Luonnekuvauksen perusteella Dara on erittäin
leikkisä walesi ja sillä on suhteellisen voimakas riistavietti. Jäljelle jäävä
pelko jää pitkäksi aikaa pyörimään päähän, mutta toisaalta ne positiivisetkin
asiat pyörivät pitkään mielessä. Tämä tuli esille myös etäleikissä. Vieheosuus
oli juuri ennen etäleikkiä ja Dara innostui ”saaliista” aivan hurjan paljon.
Etäleikkijä kiinnosti, mutta mokoman hilluvan ukkelin mentyä vajan taakse
piiloon tuli ”saalis” mieleen ja Dara ampaisi nuuskuttelemaan löytyisikö ”saalis”
vielä puunjuurelta ja antoi etäleikkijän olla ihan rauhassa piilossaan. Koira
luottaa ohjaajaan ja yhteistyö sujuu hyvin. Olin kuvaajan kanssa aivan samaa
mieltä asioista.
Toukokuussa
saimme toisen SERTimme Helsingin näyttelystä, Daran ollessa vain viikkoa vaille
2 vuotta. Kesäkuun alussa Karkkun erikoisnäyttelyyn lähdimme asenteella ”mukava
päivä punavalkoisessa vilinässä” ja sitä se oli. Sen kummempaa menestystä ei
tullut, mutta sitäkin hauskempaa oli. Kotkan kv näyttelystä kotiin tuomisena
oli ERI SA:n kanssa. Sen sijaan kesäkuussa Aptus Showsta Helsingistä saimme
kolmannen SERTimme ja ensimmäisen vara-CACIBin joka muuttuu CACIBiksi aikanaan
(CACIBin voittanut koira –Daran emä on jo kansainvälinen muotovalio). En voinut
uskoa korviani, kun kasvattaja soitti ja kertoi ilouutisen. Sitten kun alkoi
tapahtumaan, tapahtuikin rytinällä ja SERTit oli kasassa alta kahdessa
kuukaudessa sekä kaksi VSP ruusuketta taskussa.
Kesäkuun
viimeisenä päivänä menimme jännityksen saattelemana taipumuskokeeseen. Paikalla
oli 20 koirakkoa valmiina suorittamaan tehtäviä. Ensimmäisenä meidät jaettiin
ryhmiin ja sen jälkeen oli sosiaalinen käyttäytyminen. Kättelimme ylituomarin
kanssa ja hän jutteli koiralle. Dara ei piitannut tuomarista juurikaan, mikä
oli hieman outoa, koska yleensä koirani tutustuu vieraisiin ihmisiin avoimesti
ja rohkeasti. Tokihan se vaistosi tuon hieman oudon tilanteen. Meidän ryhmä
lähti seuraavaksi jäljelle. Dara nuuski makauksen todella huolellisesti ja
lähti intoa puhkuen seuraamaan jälkeä. Kulman se oikaisi ja tuli epävarmaksi,
koska vastaan tuli valtava saniaispöheikkö. Myös takanani kulkeva ylituomari ja
jäljen vetäjä ihmetytti koiraa kovasti. Hetki annettiin koiran työskennellä ja
selvitä tilanteesta, mutta sitten tulimme tuomarin kanssa siihen tulokseen,
että otetaan yksi hukka ja palautetaan koira jäljelle. Se tuotti tulosta. Dara
lähti todella innokkaasti seuraamaan jälkeä saniaispöheikön läpi ja suoraan
kaadolle. Fasaani ei pelottanut yhtään, päinvastoin. Olin iloinen, että jälki
oli suoritettu.
Seuraavaksi oli
haku. Olin koko edellisen viikon treenannut täysin vieraassa ympäristössä hakua
ja se onnistui hienosti. Dara irtaantuu nätisti ja joskus jopa liiankin kauas.
Mutta kokeessa se irtaantui mielestäni aika vähän, se teki todella huolellista
sekä maa- että ilmahakua, piti kontaktia ja tuli välillä käymään lähelläni. Laukaus
aiheutti katkoksen työskentelyyn, mutta ei mitään ylisuurta reaktiota. Kesti
jonkin aikaa, ennen kuin koira alkoi työskennellä uudestaan tehokkaasti. Haun
jälkeen minulla ei ollut enää ollenkaan varma olo, meneekö koe läpi. Lähinnä
mietitytti että oliko haku tarpeeksi laajaa.
Uimaosuudella
Dara ei malttanut millään odottaa vuoroaan ja vihdoin kun oli meidän vuoro
neiti sipsutteli veteen. Lausunnossa lukee ”ladymäinen veteen meno” :-) Dara nouti riistapukin varmasti, mutta
rontti tiputti sen liian pitkän matkan päähän rannasta. Siinä vaiheessa
mielessäni käväsi vaikka mitä ajatuksia.. Dara ei koskaan, ei koskaan ole
aikaisemmin jättänyt riistapukkia veteen vaan se on aina tuonut sen kuivalle
maalle. Miksi nyt? Nyt sitä ei missään nimessä jätetä veteen vaikka mikä
olisi!!! Neiti halusi selvästi pitää minua jännityksessä, koska ravisteltuaan
liiat vedet turkistaan koira otti kapulan suuhunsa ja toi rantaan!! Eikö tässä
päivässä ole ollut jännitystä jo tapeeksi?
Majalla odottelimme vielä hyvän tovin, ennen kuin kuulimme tulokset. 20 koirakosta 11 selvitti kokeen ja 9 ei. Jännitys oli käsin kosketeltavissa, kun ylituomari kävi tulostamme läpi. Sydämeni hakkasi ja tuntui, että päässä sumenee, kun tuomari ilmoitti kokeemme olevan hyväksytty. Suoritimme siis taipparit ensi yrittämällä ja tarkoitti myös sitä, että Dara valioitui samalla. Kerrassaan hieno päivä myös kasvattajalle, koska Daran veli valioitui niin ikään samassa kokeessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti