Kuulumisia

Syksy ja talvi tulivat ja menivät, niin kiirettä olevinaan oli ettei ehtinyt blogia päivittämään. Syksyn ja talven mittaan kävimme muutamissa näyttelyissä ja treenattiin tokoa. Näyttelyissä ei kummempaa menestystä tullut talven aikana, laatuarvosanaa ERI ja EH tasaiseen tahtiin on jaeltu. Erään tuomarin mielestä Dara oli kookas ja päälinjaltaan urosmainen, kun toinen taas totesi että narttumainen narttu. Lähes kaikki tuomarit ovat sanoneet, että rinnan pitäisi täyttyä, tottahan toki, kun koira on vasta päälle vuoden ikäinen ja toinen, mistä on tullut mainintaa niin liikkeet. Joulukuinen Messarin näyttely oli hieno kokemus ja päätös vuodelle 2011, Dara oli epävirallisesti 5. narttu eli ainut SA:n saanut, joka ei sijouttunut.

Kun lumet lähtivät, aloitimme pyöräilyn Daran kanssa. Hieman kyllä alkuun jännitti, miten meidän käy, kun kyseessä on kuitenkin kohtuullisen aktiivinen lintukoira jolla on kevättä rinnassa. Dara on ihan innoissaan, kun näkee, että pyörä lähtee lenkille mukaan. Meno äityi alussa jopa sellaiseksi, etten meinannut pysyä perässä. Hillitäkseni koirani vauhtia ja ollakseni edes jollain asteella turvallinen pyöräilijä, ostin kunnon telineen ja kuonopannan. Nyt meno myös näyttää kivalle. Vielä ei mitenkään hurjan pitkiä lenkkejä olla tehty eikä vauhti päätä huimaa, harjoitellaan rauhassa ja kasvatellaan rintalihaksia, ja jos vaikka tulisi sitä potkua takapuolenkin liikkeisiin.

Tokossa on havaittu edistystä, paikallamakuu onnistuessaan menee todella hienosti tai sitten on niitä päiviä jolloin se ei onnistu. Pohjanoteeraus on 3 sekunttia ohjaajan ollessa 20 metrin päässä. Tiesin tuolloin kyllä jo tehtävää aloittaessa, että tämä ei tule onnistumaan. Lämmitellessä heilui koiran häntä siihen malliin, että se ampaisee täyteen laukkaan hetkellä millä hyvänsä. Toisinaan Dara on ollut aivan mallioppilas ja suoriutunut tehtävistä täyden kympin arvoisesti. Toisinaan taas on ollut kujeet mielessä, kuten kerran, kun harjoitus oli eteen istuminen. Koira jäi perusasentoon ja ohjaaja käveli 20 metrin päähän. Käskyn saatuaan koiran oli tarkoitus tulla istumaan eteen. Dara jaksoi todella hienosti odottaa käskyä ja sen saatua se suorastaan ampaisi liikkeelle. Juuri niin kuin piti, sitten tulee se mutta. Neiti singahti hallin reunalla olevan namipussin kimppuun, mutta onneksi opettajamme ehti nippa-nappa väliin. Siitäpä intaantuneena Dara päätti juosta reunassa olevan agilityesteen läpi ja tuli tosi hienosti istumaan presiis suorassa todella tiiviisti jalkojeni väliin. Napitti vielä tummanruskeilla mantelinmuotoisilla silmillään minua suoraan silmiin häntä heiluen. Muilla oli hurjan hauskaa, minä olin ällikällä lyöty. Tokoilu walesin kanssa on yllätyksellistä!

Loviisan ryhmänäyttelyssä huhtikuussa meitä sitten lykästi, vihdoinkin. Otin Daran häkistä hyvissä ajoin, jotta se sai tutustua ympäristöön, juostiin ja seisottiin vuorotellen. Kehässä neiti esiintyi kivasti ja juosta tepasteli iloisesti. Dara voitti nartut, sai ensimmäisen SERTinsä ja oli VSP. Päivä oli muutenkin mukava, olihan minulla kaksi SERTi voittajaa takapenkillä kotimatkalla. Daran Santeri veli nappasi nimittäin urosten sertin.

Pari viikkoa sitten kävimme treenaamassa tuleviin taippareihin. Siinä meni ilta jos toinenkin, kun kävelimme sulatettu tirppa narun jatkeena pitkin ja poikin lähimetsiä. Treenit onnistuvat hienosti ja tipu löytyi joka kerta. Dara seurasi jälkeä todella innokkaasti, itsellä oli välillä vaikeuksia pysyä perässä, kun koira viipotti huomattavasti ketterämmin puiden välissä. On se aivan hämmästyttävää tuo koiran hajuaisti, lintu kun ei omaan nenään haissut juuri miltään, miten ihmeessä koira pystyy seuraamaan miljoonien muiden hajujen seasta juuri sitä tiettyä hajua?