Jännitystä ilmassa

Koko kevät on ollut aika koiraharrastus painotteinen, toukokuussa kävimme MH-luonnekuvauksessa sekä näyttelyissä. Kesäkuussa oli peräti kolme näyttelyä ja taipumuskoe.

MH-luonnekuvaus oli hyvin mielenkiintoinen. Luonnekuvauksen perusteella Dara on erittäin leikkisä walesi ja sillä on suhteellisen voimakas riistavietti. Jäljelle jäävä pelko jää pitkäksi aikaa pyörimään päähän, mutta toisaalta ne positiivisetkin asiat pyörivät pitkään mielessä. Tämä tuli esille myös etäleikissä. Vieheosuus oli juuri ennen etäleikkiä ja Dara innostui ”saaliista” aivan hurjan paljon. Etäleikkijä kiinnosti, mutta mokoman hilluvan ukkelin mentyä vajan taakse piiloon tuli ”saalis” mieleen ja Dara ampaisi nuuskuttelemaan löytyisikö ”saalis” vielä puunjuurelta ja antoi etäleikkijän olla ihan rauhassa piilossaan. Koira luottaa ohjaajaan ja yhteistyö sujuu hyvin. Olin kuvaajan kanssa aivan samaa mieltä asioista. 

Toukokuussa saimme toisen SERTimme Helsingin näyttelystä, Daran ollessa vain viikkoa vaille 2 vuotta. Kesäkuun alussa Karkkun erikoisnäyttelyyn lähdimme asenteella ”mukava päivä punavalkoisessa vilinässä” ja sitä se oli. Sen kummempaa menestystä ei tullut, mutta sitäkin hauskempaa oli. Kotkan kv näyttelystä kotiin tuomisena oli ERI SA:n kanssa. Sen sijaan kesäkuussa Aptus Showsta Helsingistä saimme kolmannen SERTimme ja ensimmäisen vara-CACIBin joka muuttuu CACIBiksi aikanaan (CACIBin voittanut koira –Daran emä on jo kansainvälinen muotovalio). En voinut uskoa korviani, kun kasvattaja soitti ja kertoi ilouutisen. Sitten kun alkoi tapahtumaan, tapahtuikin rytinällä ja SERTit oli kasassa alta kahdessa kuukaudessa sekä kaksi VSP ruusuketta taskussa.

Kesäkuun viimeisenä päivänä menimme jännityksen saattelemana taipumuskokeeseen. Paikalla oli 20 koirakkoa valmiina suorittamaan tehtäviä. Ensimmäisenä meidät jaettiin ryhmiin ja sen jälkeen oli sosiaalinen käyttäytyminen. Kättelimme ylituomarin kanssa ja hän jutteli koiralle. Dara ei piitannut tuomarista juurikaan, mikä oli hieman outoa, koska yleensä koirani tutustuu vieraisiin ihmisiin avoimesti ja rohkeasti. Tokihan se vaistosi tuon hieman oudon tilanteen. Meidän ryhmä lähti seuraavaksi jäljelle. Dara nuuski makauksen todella huolellisesti ja lähti intoa puhkuen seuraamaan jälkeä. Kulman se oikaisi ja tuli epävarmaksi, koska vastaan tuli valtava saniaispöheikkö. Myös takanani kulkeva ylituomari ja jäljen vetäjä ihmetytti koiraa kovasti. Hetki annettiin koiran työskennellä ja selvitä tilanteesta, mutta sitten tulimme tuomarin kanssa siihen tulokseen, että otetaan yksi hukka ja palautetaan koira jäljelle. Se tuotti tulosta. Dara lähti todella innokkaasti seuraamaan jälkeä saniaispöheikön läpi ja suoraan kaadolle. Fasaani ei pelottanut yhtään, päinvastoin. Olin iloinen, että jälki oli suoritettu.

Seuraavaksi oli haku. Olin koko edellisen viikon treenannut täysin vieraassa ympäristössä hakua ja se onnistui hienosti. Dara irtaantuu nätisti ja joskus jopa liiankin kauas. Mutta kokeessa se irtaantui mielestäni aika vähän, se teki todella huolellista sekä maa- että ilmahakua, piti kontaktia ja tuli välillä käymään lähelläni. Laukaus aiheutti katkoksen työskentelyyn, mutta ei mitään ylisuurta reaktiota. Kesti jonkin aikaa, ennen kuin koira alkoi työskennellä uudestaan tehokkaasti. Haun jälkeen minulla ei ollut enää ollenkaan varma olo, meneekö koe läpi. Lähinnä mietitytti että oliko haku tarpeeksi laajaa.

Uimaosuudella Dara ei malttanut millään odottaa vuoroaan ja vihdoin kun oli meidän vuoro neiti sipsutteli veteen. Lausunnossa lukee ”ladymäinen veteen meno” :-) Dara nouti riistapukin varmasti, mutta rontti tiputti sen liian pitkän matkan päähän rannasta. Siinä vaiheessa mielessäni käväsi vaikka mitä ajatuksia.. Dara ei koskaan, ei koskaan ole aikaisemmin jättänyt riistapukkia veteen vaan se on aina tuonut sen kuivalle maalle. Miksi nyt? Nyt sitä ei missään nimessä jätetä veteen vaikka mikä olisi!!! Neiti halusi selvästi pitää minua jännityksessä, koska ravisteltuaan liiat vedet turkistaan koira otti kapulan suuhunsa ja toi rantaan!! Eikö tässä päivässä ole ollut jännitystä jo tapeeksi?

Majalla odottelimme vielä hyvän tovin, ennen kuin kuulimme tulokset. 20 koirakosta 11 selvitti kokeen ja 9 ei. Jännitys oli käsin kosketeltavissa, kun ylituomari kävi tulostamme läpi. Sydämeni hakkasi ja tuntui, että päässä sumenee, kun tuomari ilmoitti kokeemme olevan hyväksytty. Suoritimme siis taipparit ensi yrittämällä ja tarkoitti myös sitä, että Dara valioitui samalla. Kerrassaan hieno päivä myös kasvattajalle, koska Daran veli valioitui niin ikään samassa kokeessa!

Kuulumisia

Syksy ja talvi tulivat ja menivät, niin kiirettä olevinaan oli ettei ehtinyt blogia päivittämään. Syksyn ja talven mittaan kävimme muutamissa näyttelyissä ja treenattiin tokoa. Näyttelyissä ei kummempaa menestystä tullut talven aikana, laatuarvosanaa ERI ja EH tasaiseen tahtiin on jaeltu. Erään tuomarin mielestä Dara oli kookas ja päälinjaltaan urosmainen, kun toinen taas totesi että narttumainen narttu. Lähes kaikki tuomarit ovat sanoneet, että rinnan pitäisi täyttyä, tottahan toki, kun koira on vasta päälle vuoden ikäinen ja toinen, mistä on tullut mainintaa niin liikkeet. Joulukuinen Messarin näyttely oli hieno kokemus ja päätös vuodelle 2011, Dara oli epävirallisesti 5. narttu eli ainut SA:n saanut, joka ei sijouttunut.

Kun lumet lähtivät, aloitimme pyöräilyn Daran kanssa. Hieman kyllä alkuun jännitti, miten meidän käy, kun kyseessä on kuitenkin kohtuullisen aktiivinen lintukoira jolla on kevättä rinnassa. Dara on ihan innoissaan, kun näkee, että pyörä lähtee lenkille mukaan. Meno äityi alussa jopa sellaiseksi, etten meinannut pysyä perässä. Hillitäkseni koirani vauhtia ja ollakseni edes jollain asteella turvallinen pyöräilijä, ostin kunnon telineen ja kuonopannan. Nyt meno myös näyttää kivalle. Vielä ei mitenkään hurjan pitkiä lenkkejä olla tehty eikä vauhti päätä huimaa, harjoitellaan rauhassa ja kasvatellaan rintalihaksia, ja jos vaikka tulisi sitä potkua takapuolenkin liikkeisiin.

Tokossa on havaittu edistystä, paikallamakuu onnistuessaan menee todella hienosti tai sitten on niitä päiviä jolloin se ei onnistu. Pohjanoteeraus on 3 sekunttia ohjaajan ollessa 20 metrin päässä. Tiesin tuolloin kyllä jo tehtävää aloittaessa, että tämä ei tule onnistumaan. Lämmitellessä heilui koiran häntä siihen malliin, että se ampaisee täyteen laukkaan hetkellä millä hyvänsä. Toisinaan Dara on ollut aivan mallioppilas ja suoriutunut tehtävistä täyden kympin arvoisesti. Toisinaan taas on ollut kujeet mielessä, kuten kerran, kun harjoitus oli eteen istuminen. Koira jäi perusasentoon ja ohjaaja käveli 20 metrin päähän. Käskyn saatuaan koiran oli tarkoitus tulla istumaan eteen. Dara jaksoi todella hienosti odottaa käskyä ja sen saatua se suorastaan ampaisi liikkeelle. Juuri niin kuin piti, sitten tulee se mutta. Neiti singahti hallin reunalla olevan namipussin kimppuun, mutta onneksi opettajamme ehti nippa-nappa väliin. Siitäpä intaantuneena Dara päätti juosta reunassa olevan agilityesteen läpi ja tuli tosi hienosti istumaan presiis suorassa todella tiiviisti jalkojeni väliin. Napitti vielä tummanruskeilla mantelinmuotoisilla silmillään minua suoraan silmiin häntä heiluen. Muilla oli hurjan hauskaa, minä olin ällikällä lyöty. Tokoilu walesin kanssa on yllätyksellistä!

Loviisan ryhmänäyttelyssä huhtikuussa meitä sitten lykästi, vihdoinkin. Otin Daran häkistä hyvissä ajoin, jotta se sai tutustua ympäristöön, juostiin ja seisottiin vuorotellen. Kehässä neiti esiintyi kivasti ja juosta tepasteli iloisesti. Dara voitti nartut, sai ensimmäisen SERTinsä ja oli VSP. Päivä oli muutenkin mukava, olihan minulla kaksi SERTi voittajaa takapenkillä kotimatkalla. Daran Santeri veli nappasi nimittäin urosten sertin.

Pari viikkoa sitten kävimme treenaamassa tuleviin taippareihin. Siinä meni ilta jos toinenkin, kun kävelimme sulatettu tirppa narun jatkeena pitkin ja poikin lähimetsiä. Treenit onnistuvat hienosti ja tipu löytyi joka kerta. Dara seurasi jälkeä todella innokkaasti, itsellä oli välillä vaikeuksia pysyä perässä, kun koira viipotti huomattavasti ketterämmin puiden välissä. On se aivan hämmästyttävää tuo koiran hajuaisti, lintu kun ei omaan nenään haissut juuri miltään, miten ihmeessä koira pystyy seuraamaan miljoonien muiden hajujen seasta juuri sitä tiettyä hajua?

Let’s go Vantaan näyttely

Lauantaina oli vuorossa Vantaan näyttely, jonne matkasimme Santeri veljen kanssa. Vantaalle ajellessani ajattelin, että jaahas, nyt taidamme kastua ja kunnolla, pilvet näyttivät nimittäin vähän uhkaavilta. Saatuani leirin pystyyn alkoikin satamaan, mutta onneksi sade loppui ennen kuin edes kunnolla alkoi, joten pysyimme kuivina. Sateenvarjo nimittäin unohtui kotiin.. Tuomari oli hieman myöhässä, mutta aika meni nopeasti jutellessa ja kuulumisia vaihdellessa. Kehässä Dara seisoi ja liikkui mukavasti ja innokkaasti, tuomari Sara Nordin tykkäsi neidistä kovasti ja saimmekin ERI1 ja SA. Ensimmäinen SA !!! Kun parasnarttu kilpailu alkoi, silloin kävi jo vähän jännittämään, emmehän olleet ikinä päässeet virallisissa kisoissa näin pitkälle. Päätin pyyhkiä jännityksen pois mielestä ja keskittyä vain siihen, että koira seisoo yhtä nätisti ja juoksee innokkaasti aivan kuten hetkeä aikaisemmin. Luokassa oli neljä narttua, lopulta sijoituimme neljänneksi ja kotiinviemiseksi saimme vara-SERTin sekä hyvän arvostelun. Ihaka ensimmäinen vaaleansininen ruusuke antoi lisäpotkua tuleviin näyttelyihin ja uskoa siihen, että kyllä se oikea SERTi vielä tulla tupsahtaa, kunhan neiti on valmis.


Sievistely ja siveellinen käyttäytyminen näyttelyissä on rankkaa reippaalle walesilaiselle nuorukaiselle, jo matkalla neiti veteli sikeitä ja sama homma jatkui myös kotona. Illalla kävimme kuitenkin vielä verkkaisella lenkillä ja jatkoimme ansaittuja unia.

Kesä tuli ja meni

Päivitykset ovat jääneet nyt tyystin tekemättä, mutta josko tässä tulisi nyt lyhennetty versio, miten Daran kesä meni. Kesäkuun alussa matkasimme Karkkuun, sprinkkujen erikoisnäyttelyyn mukanani Daran velipoika Santeri. Karkkussa tapasimme Molly siskon, sekä Kerttu mamman ja Mikki papparaisen. Varahoitotäti Kukkakin oli lähtenyt turistimatkalle mukaan. Sutinaa ja vilskettä riitti kolmen ihmisen ja kuuden punavalkoisen ilopillerin kanssa. Olipa kiva tavata samanhenkisiä ihmisiä ja ”sukulaiskoiria”. Päivä oli mukava ja mieleenpainuva. Kotiin matkasimme sininen nauha taskussa eli EH ja tähän olimme tyytyväisiä, koska englantilaiset tuomarit eivät jaelleet ihan joka koiralle ERIä.

Myöhemmin kesäkuussa käväsimme Riihimäellä näyttelyssä, Dara sai ERI1, mutta jäi vaille SA:ta eli emme päässeet jaktokilpailuihin. Vaikka olimmekin koiran kanssa kaksin liikenteessä, päivä oli mukava ja kokemuksena hyvä. Tuomari antoi hyviä neuvoja, mikä on minunlaiselle amatöörille arvokas asia.

Heinäkuun alussa matkasimme kasvattajan kanssa peräti Tuusulaan asti viettämään helteisen kuumaa kesäpäivää. Tuomari Leila Kärkäs käyttää arvostellessaan kaikkia värejä eli odotuksemme eivät olleet kovinkaan korkealla. Arvostelussa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta kesken kehityksen oleva koiraneiti sai EH:n. Myös tähän olimme tyytyväisiä.

Heinäkuu lomailtiin ja uitiin. Ja uitiin ja uitiin ja uitiin ja noudettiin riistapukkia ja uitiin. Muutaman kerran harjoittelimme myös nenän käyttö ja Dara pääsi seuraamaan sorsan siivellä tehtyä laahausjälkeä. Ja hienostihan neiti siiven löysi! Tokoilusta pidettiin kesälomaa, ihan satunnaisesti teimme joitain harjoituksia mielen virkistykseksi ja uimisen/noutamisen vastapainoksi. Uiminen olikin sitten hauskaa neidin mielestä, kun vesi lämpeni tarpeeksi ja Dara huomasi, että hän pysyykin pinnalla. Ei sitä meinannut mikään pitää poissa järvestä. On ihan pakko kertoa yksi hauska tarina, mitä tapahtui eräänä päivänä mökillä. Puhalsimme nimittäin uimapatjan ja kokeilimme sitä kukin vuorollaan. Koira ei osoittanut kummempaa kiinnostusta moista kelluttajaa kohtaan, ennen kuin oli minun vuoroni loikoilla patjalla. Yhtä-äkkiä se lähti uimaan kohti kuin viimeistä päivää, saavutettuaan patjan ja minut se sai jollain kumman tavalla tiputettua minut järveen ja kiipesi itse patjalle. Siinä se mokoma rontti köllötteli ihan tyytyväisenä ja odotti, että arvon neiti hinataan rantaan. Eihän siinä muu auttanut, kuin polskutella itse koiran lekotellessa patjalla. Onneksi koira piti kyntensä sisällä eikä saanut patjaa puhki. Sen koommin ei patjaa veteen laskettu, ainakaan, jos koira oli mukana uimassa.

Elokuussa jatkui taasen missikiertue, silloin matkasimme Daran, Santeri veljen ja kasvattajan kanssa Heinolaan. Vaikkakin sää suosi taas vaihteeksi meitä, ei ollut onneksi enää niin paahtavan kuuma kuin heinäkuussa. Mukavaa oli ja tuloksena ERI2.

Elokuussa jatkui taas toko ryhmämme, nyt treeneissä seuranamme on kolme muuta koirakkoa. Paikallamakuuta, liikkeestä maahanmenoa, liikkeestä seisomaan jäämistä, tokohyppyä ja seuramista käännöksillä olemme hioneet. Neidillä on ollut virtaa ja innostusta kesätauon jälkeen niin, että varsinkin nuo rauhallisemmat harjoitukset ovat tuottaneet vaikeuksia. Olen kyllä iloinen siitä, että koiralla intoa riittää. Ja aikaahan meillä on, en halua kyllästyttää koiraa vaan tarkoitus on pitää intoa yllä ja tehdä harjoituksia kotona vaihtelevasti ja välillä hassutellaan, jottei oppiminen käy liian kuivaksi.

Aptus show Helsinki 22.5.2011

Aurinkoisena sunnuntai aamupäivänä pakkasin tyttären ja Daran autoon ja hurautimme jäähallille kansainväliseen koiranäyttelyyn. Olin pakannut repun täyteen viihdykettä, vesipullon, tuolin ja vaikka mitä hilavitkutinta jotta sekä tytär että koira viihtyisivät päivän. Niin ja asennoiduin valmiiksi siihen järkyttävään ahtauteen. Parkkipaikalle saavuttuamme järjestelyt oli hoidettu erinomaisen hyvin, homma toimi ja auto oli parkissa alta aikayksikön. Kasvattaja laittoi samaan aikaan viestin, kun sammutin auton moottorin, että meille on varattu loistava paikka kehän laidalta. Mitä palvelua!! Tytär ja koira ulos autosta ja kävelimme kohti sisäänkäyntiä. Sen verran olen tässä oppinut, että rekisteriote ja koiran numerolappu kannattaa ottaa esille hyvissä ajoin. Ne kun yleensä tulee pakattua ensimmäisenä reppuun ja ovat siis aina alimmaisena. Noh, rokotuksia tarkastaessa täti kysyi, että onko meillä se yksi osa tallella (hän tarkoitti siis sitä numerolapun toista osaa), millä saisimme luettelon. Juu, onhan se. Alimmaisena repussa. Hetki myöhemmin jatkoimme hymyssä suin matkaa halliin osallistujaluettelo kourassa.

Kasvattaja oli toden totta saanut meille loistavan paikan ja olihan velipoikakin tullut jo paikalle. Pakollisten halien ja painien jälkeen rauhoituimme hetken ja rupesimme levittelemään omia tavaroita leiriin, niin siis koirat halivat ja painivat ei me ihmiset. Aika kului kuin siivellä, Unkarilainen tuomari pysyi aikataulussa. Tai ainakin melkein. Eikä hetkeäkään, kun olimme jo kehässä juoksemassa ympyrää. Luokassamme oli kolme narttua. Tällä kertaa Dara seisoi todella hienosti tuomarin arvostellessa. Neiti ei hievahtanutkaan, tai, no nosti vähän päätään, kun kesken arvostelun tuli kuulutus. Koira liikkui mielestäni myös tosi mukavasti, jos paria laukka-askelta ei oteta huomioon. Saksaa mongertava tuomari oli kylläkin erimieltä kanssani, tuloksena EH. Arvostelun perusteella neidillä on hieman urosmainen pää (anteeksi kuinka??) ja tyydyttävät liikkeet (ja pah -itsellään on..). Ei ollut mitenkään menestyksellinen päivä siis, mutta muuten oli kyllä mukavaa ja kokemuksena hyvä. Eikä ollut edes ahdasta, vaikka olin asennoitunut siihen. Aika kului niin nopeasti ettei tytärkään pitkästynyt.

Vaikka emme saaneetkaan eri:ä olin todella ylpeä koirastani, se osasi käyttäytyä hienosti. Näinhän se näyttelyissä menee, yksi tuomari tykkää yhden sortin koirista ja toinen toisista. Ja hyvä näin. Vastedeskin treenaamme seisomista ja odotamme innolla (taas) seuraavaa näyttelyä. Siellä saattaakin muutes olla kanssasisaria sen verran enemmän, joten tavoitteemme on EH ja mukava päivä samanhenkisten kanssa. Katsotaan kuinka meidän käy.

Toukokuun kuulumisia ja tokoilua

Toukokuussa meillä oli pentuetreffit Vuosaaressa jonne pääsi tulemaan neljä viidestä sisaresta. Kylläpä siellä riitti punavalkoista vipinää, kun sisarukset pistivät parastaan. Ensin teimme näyttelytreeniä yhdessä, mikä oli ainakin meille tervetullutta harjoittelua. Dara ei taaskaan olisi jaksanut keskittyä yhtään seisomiseen, vaan olisi temmeltänyt sisarusten kanssa. Eli jos olisimme olleet oikeassa kehässä, olisi meillä ollut taas kotiin viemisinä vain muistot näyttelypäivästä. On se kumma, kotona seistä törötetään vaikka kuinka nätisti, mutta annas olla, kun on kavereita ympärillä niin ei. No, neitihän ei ole vielä vuottakaan eihän siltä tietysti voi vielä vaatia priima käytöstä. Mutta kohta pitää vaatia ja kohta pitää neidin pystyä keskittymään kokonaista viisi minuuttia. Loppuajasta seisominen onneksi sujui hieman paremmin.


Paikalla otettiin myös verinäytteitä Hannes Lohen geenitutkimukseen. En edes epäillyt, antaisinko ottaa näytteen koirastani. Koirani oli kyllä asiasta selvästi erimieltä ja näyte jäi ottamatta. Onneksi sentään kolmesta muusta sisaresta saatiin näyte. Että osasi otus pistää hanttiin! Odotan kauhun sekaisin tuntein tulevia lonkka- ja silmätutkimuksia.. Kiitos kasvattajalle järjestelyistä ja mukavasta ohjelmasta.

Toukokuussa treenaamme näyttelyseisomisen lisäksi myös aktiivisesti tokoa. Dara on edistynyt huimasti, perusasento on parantunut silminnähtävästi ja minä olen oppinut ohjaamaan koiraani paremmin. Mutta käteni vispaa silti ihan liikaa ja kun Dara on herkkä kädelle, niin välillä harjoitukset epäonnistuvat minun takia eli ohjaajan taidoissa on enemmän petrattavaa kuin koiran. Viimeksi juttelin toko ohjaajamme kanssa alokasluokan kilpailuista ja totesin, että meillä on huuuurjan pitkä matka ensimmäisiin kilpailuihin, jos nyt ikinä kilpailemaan ryhtyisimme. Ehkä jossain vaiheessa käymme testaamassa taitojamme möllitokossa, mutta ei todellakaan tämän kesän aikana, jos ensi kesänä aikaisintaan tai seuraavana. Mennään pienin askelin eteenpäin niin ei tarvitse tulla jossain vaiheessa niin paljon taaksepäin, aikaa meillä kyllä on. Mutta nyt on alkanut tulemaan mukavaa vaihtelua treeneihin ja teemme innolla harjoituksia kotona.

Jäiden lähtöä odottelimme myös jännityksellä ja lähtihän ne. Koira ei lähtenyt kylläkään uimaan. Ei edes, vaikka kuinka houkuttelin keppien ja käpyjen avulla. Ei auttanut kuin kääriä housunlahkeet niin ylös, kuin ne sai ja mennä itse kahlaamaan suhteellisen raikkaaseen veteen, silloin kyllä koira tuli perässäni ja halusi lähinnä syliin! Positiivista, että Dara tuli kuitenkin veteen ja noutaa kepin vedestä –kunhan vain tassut yltävät pohjaan. Tähän tarvitsemme siis pientä rohkeutta ja vetoapua, niin eiköhän Dara pian oivalla uimisen ihanuuden ja sen jälkeisen sallitun uintihepulin.

Lahden KV näyttely pääsiäisenä

Harjoittelemme näyttelykäyttäytymistä oikein urakalla nyt keväällä, niinpä pitkänäperjantainakin lähdimme Daran kanssa mökiltä ajelemaan kohti Lahtea. Suhteellisen lyhyt matka meni mukavasti siitäkin huolimatta, että koira vinkui omituisesti takapenkillä auton matkatessa mökkitiellä. Se ei selvästikään ymmärtänyt miksi muut jäivät mökille ja me lähdettiin kaksin kesken kaiken hauskuuden pois. No, ulina loppui lyhyeen ja muuttui walesimaiseen tapaan riemuksi, kun saavuimme näyttelypaikalle. Siellä nimittäin kavereita riitti, ahtaanpaikan kammo tosin meinasi iskeä heti sisällä hallissa. Enpä ole aikoihin nähnyt niin täyteen sullottua hallia. Onneksi katto oli korkea, muuten olisi happi loppunut alta aikayksikön. Kun leiri oli vihdoin pystyssä ja kimpsut ja kampsut sivussa, oli aikaa odotella omaa vuoroa. Kuinka sattuikaan, tuomari oli yli tunnin myöhässä eli odotteluahan riitti. Aika meni kuitenkin mukavasti tuttujen kanssa rupatellessa.

Vihdoinkin tuli meidän vuoro astella kehään. Tällä kertaa narttuja oli luokassamme peräti viisi ja me olimme siinä keskellä. Tämä oli todella outo tilanne, kun koiria oli nyt sekä edessä että takana ja se vaikutti meidän neidin keskittymiskykyyn. Seisominen ei onnistunut sitten alkuunkaan, kun piti hyöriä ja pyöriä. Kiva kiva! No, liikkuminen sitten onnistui sitäkin paremmin (onneksi), mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Tuomarin arvostellessa Dara oli totuttuun tapaan kiltisti ja antoi laskea hampaat ja tunnustella. Seisominen onnistui inan paremmin, kuin ryhmässä. Saimme laatuarvosanan ERI, niin kuin neljä muuta kanssa sisarta. Kilpailuluokassa rivissä seisominen onnistui vieläkin huonommin kuin laatuluokassa, joten meille tarjottiin ensimmäisenä ansaitusti lämmintä kättä. Tämä oli ensimmäinen iso näyttelymme, siitä jäi hyvä mieli ja ennen kaikkea hyvä kokemus huonosta tuloksesta huolimatta. Arvostelu oli kyllä hyvä, eli koirassa ei sinänsä ole mitään vikaa joka estäisi kilpailukuokissa pärjäämisen, kunhan vain opimme käyttäytymään kehässä.

Näyttelypäivä oli rankka, mutta mukava. Siinä iltapäivän aikana alkoi halli tyhjetä mukavasti, joten pystyi tekemään välillä ostoksiakin. Kassillinen luita, shampoo ja lelu tarttui mukaan.